Elokuva-arvio: Yli tunnin mittainen elokuva, jossa ei ole lainkaan puhetta? – Luontosinfoniassa suomalainen luonto ja huumaava musiikki pitävät otteessaan

Luontodokumentteja katselevat ovat tottuneet höristämään korviaan. Huomion ei kannata antaa herpaantua, sillä lempeä ääni kertoo jatkuvasti uusia, kiehtovia yksityiskohtia ruudulla esiintyvistä eläimistä ja kasveista.

Tänään perjantaina ensi-­iltansa saavasta Luonto­sinfonia-elokuvasta tämä ääni puuttuu kokonaan. Faktalitanioiden sijaan elokuvaa säestää Panu Aaltion säveltämä musiikki, joka tempaa kuulijan pauloihinsa.

Vantaan sinfoniaorkesteri, 40-hengen kuoro ja solisti Johanna Kurkela nousevat suomalaisen luonnon ohella elokuvan päätähdiksi.

Aluksi ajatus yli tunnin mittaisesta luontoelokuvasta ilman puhetta tuntuu kauhistuttavan puuduttavalta. Eikö se ole tylsää? No ei ole.

Musiikki kuljettaa tarinaa eteenpäin, mutta ei osoittele. Se antaa katsojan itsensä tehdä tulkintansa luonnon ihmeiden avautuessa edessä. Toisaalta aivot voi myös huoletta laittaa lepotilaan ja antaa vain silmien ja korvien nauttia.

Luonnon taltioiminen videolle on sitten taas aivan oma lukunsa. Luontosinfonia esittää eläimistömme ja kasvistomme niin upeassa valossa, että heti tekisi mieli lähteä samoilemaan metsään tai upottaa päänsä järviveteen.

Elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Marko Röhr on tehnyt vedenalais- ja luontoelokuvia pian kolmekymmentä vuotta. Hänen käsialaansa ovat muun muassa Metsän tarina ja Järven tarina.

Luontosinfonia. Ohjaus: Marko Röhr. 75 min. Ensi-ilta 22.3.