Rintaruokinnan hyödyt on tiedetty jo vuosisatojen ajan – isotooppianalyysin mukaan Raumalla osa naisista imetti nykysuositusten tapaan

Lapsikuolleisuus on ollut menneinä vuosisatoina suurta, mutta rintaruokinta auttoi vauvoja selviytymään elämän alkutaipaleesta. Tuore arkeologinen tutkimus osoittaa, että imetystavat saattoivat muistuttaa hämmästyttävän paljon nykyisiä suosituksia.

Suomen akatemian tutkijatohtori Tiina Väre Oulun yliopistosta on selvittänyt tutkimusryhmänsä kanssa rintaruokintaa Raumalla 1700–1800-luvun vaihteessa. Tulokset perustuvat aikuisten henkilöiden poskihampaiden isotooppianalyyseihin. Vainajat oli haudattu halvemmille, eli todennäköisesti köyhempien ihmisten hautapaikoille.

Tutkittuja henkilöitä oli täysimetetty noin kuusi kuukautta, minkä jälkeen imettämistä jatkettiin enemmän tai vähemmän vielä lähes kaksivuotiaaksi.

Tulokset tukevat historiallisia tietoja, joiden mukaan rintaruokinta oli tavallista Lounais-Suomessa. Lisäksi ne ovat linjassa sen hypoteesin kanssa, että rintaruokinta oli ainakin Euroopan suurimmissa kaupungeissa tavallisempaa köyhien ihmisten parissa, koska heillä ei ollut varaa hankkia korvikkeeksi eläinten maitoa.

Ruotsin kuningaskunnassa heräsi 1700-luvun puolivälissä huoli suuresta imeväiskuolleisuudesta tietyillä alueilla Suomessa.

"Väestön vähyys huolestutti kruunua, koska ihmisiä tarvittiin työvoimaksi ja sotimaan”, Väre kertoo.

Historioitsija Oiva Turpeisen tutkimuksen mukaan esimerkiksi vuosina 1749–1865 noin joka viides lapsi kuoli alle yksivuotiaana. Heidän osuutensa väestön kaikista kuolemista oli runsas neljäsosa.

Monin paikoin vauvoja ruokittiin muulla kuin äidinmaidolla, mikä osattiin jo tuolloin yhdistää korkeaan imeväiskuolleisuuteen.

Esimerkiksi Pohjanmaalla oli tavallista antaa vauvoille eläinten maitoa lehmänsarvista, ja siellä lapsikuolleisuus oli suurta. Sarven kärkeen tehtiin reikä, ja apuna juottamisessa saattoi olla utareesta muotoiltu tutti tai nahanpala. Epähygieeniset astiat ja haitallisia bakteereita sisältävä maito aiheuttivat vauvoille esimerkiksi ripulia.

"Rintaruokinnan hyödyistä on itse asiassa ollut tietoa jo antiikin ajoista lähtien, ja se on ollut kuuma keskustelunaihe Euroopassa myös myöhemmin”, Väre taustoittaa.

Imettämättä jättäminen ei useinkaan ollut naisten oma valinta, vaikka yläluokan parissa imettämistä ei aina pidetty muodikkaana.

"Kansan naisten elämä esimerkiksi Pohjanmaalla oli rankkaa, ja naiset palasivat lapsivuoteesta pellolle muutamassa päivässä. Naiset saattoivat myös joutua huolehtimaan toimeentulosta ja perheestä yksin silloin, kun miehet olivat kalastamassa ja metsästämässä.”

1700-luvun lopulta lähtien käynnistettiin rintaruokintakampanjoita, joihin värvättiin mukaan viranomaisia ja pappeja. Naisia myös syytettiin epäkristillisyydestä, jos he eivät imettäneet.

Bioarkeologiassa pystytään selvittämään muinaisten ihmisten ruokavaliota ja liikkumista heidän luihinsa ja hampaisiinsa tallentuneiden alkuaineiden eri atomimuotojen eli isotooppien esiintymissuhteiden avulla.

Väre on tutkinut typen ja hiilen stabiileja eli pysyviä isotooppeja. Erityisesti typen avulla voidaan määrittää sitä, kuinka korkealla ravintoketjussa organismi on. Imetettävä vauva on äitiään korkeammalla ravintoketjussa, joten hänen kudoksissaan on enemmän raskaampia typpiatomeja. Kun rintaruokinta loppuu ja lapsi alkaa saada samanlaista ruokaa kuin perhe, raskaampien atomien määrä vähenee.

Kasvava hammasluu kerää isotooppiarkistoonsa tietoa esimerkiksi ruokavalioista lapsuuden eri vaiheissa.

Hammasanalyysit tehtiin vainajille, jotka oli haudattu Rauman Pyhän Kolminaisuuden kirkon hautausmaalle. Jäänteet löytyivät vuonna 2016 tietöiden yhteydessä kadulta, joka oli aikoinaan rakennettu hautojen päälle.

Tutkimuksessa isotooppianalyysit tehtiin vajaalle kymmenelle vainajalle, mutta tulokset olivat niin yhdenmukaisia, että niistä on mahdollista tehdä varovaisia johtopäätöksiä myös yleisemmistä imetystavoista. Väreen mukaan lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan erityisesti lapsena kuolleista.

Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta, jossa selvitetään imetystapoja myös Oulussa ja Iin Haminassa myöhäiskeskiajalta 1800-luvun alkuun. Alustavien tulosten mukaan niissä imetystavat olivat vaihtelevampia kuin Raumalla.

Tutkimus ilmestyi Journal of Archaeological Science -julkaisussa elokuussa. Tutkimusryhmään kuuluivat Väreen lisäksi Mikko Finnilä Oulun yliopistosta, Kerstin Lidén Tukholman yliopistosta ja Alison Harris Memorial-yliopistosta Kanadasta.