• Välitä viljelijästä -hanke osoittautui tarpeellisemmaksi kuin kukaan osasi odottaa 

    Kahden ensimmäisen vuoden aikana on autettu jo paria tuhatta ihmistä. Miehetkin ovat lähteneet rohkeasti hakemaan apua.
    Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari.
    Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Lukemisto
    17.4.201900:00
    Satu Lehtonen

    Hallituksen kriisipaketin yhteydessä syksyllä 2016 Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela sai rahoituksen uuden Välitä viljelijästä -projektin käynnistämiseen.

    "Se on osoittautunut tarpeellisemmaksi kuin kukaan osasi etukäteen arvioida", Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari sanoo.

    "Kahden ensimmäisen vuoden aikana olemme pystyneet auttamaan jo paria tuhatta ihmistä. Palaute on ollut hyvä."

    Projektin puitteissa avun tarvitsijoille myönnetään ostopalvelusitoumuksia, joilla voi hankkia asiantuntija-apua  henkisiin, taloudellisiin tai juridisiin ongelmiin.

    Huotarin mukaan tärkeintä on kuitenkin ollut projektityöntekijöiden ja maakunnallisten hanketyöntekijöiden antama henkilökohtainen neuvonta ja tuki.

    "Mennään tilalle, keskustellaan kahden kesken ja lähdetään purkamaan ongelmavyyhtiä."

    Ongelmat tilalla voivat olla todella moninaisia, joten pelkästään maataloustukia, eläkeratkaisuja tai perheterapiaa miettimällä ne eivät ratkea. On hahmotettava kokonaisuus, Huotari sanoo.

    Hankkeen alussa Melassa mietittiin, lähtevätkö viljelijät hakemaan apua. "Se kynnys murrettiin nopeasti. Myös miehet ovat lähteneet rohkeasti mukaan."

    Aluksi valtaosa avunhakijoista oli maidontuottajia. Toinen iso ryhmä ovat lihatilat.

    "Viime vuonna viljatilalliset tulivat vahvemmin mukaan – kato oli joillakin alueilla paha, ja se näkyy."

    Työssä on huomattu, että taloudelliset ja henkiset vaikeudet kytkeytyvät vahvasti yhteen.

    Huotarin mukaan positiivista on, ettei ainakaan Melaan ole kantautunut kateellisia kommentteja tyyliin "miksi viljelijät saavat tällaista palvelua ja muut ei". "Ymmärretään, että tämä on tärkeä yhteinen asia kotimaisen ruokaturvan varmistamiseksi."

    Artikkelin aiheet
    Välitä viljelijästä -hanke
    maatalousyrittäjät
    Mela
    hyvinvointi
    kriisiapu
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”