Lumipukuinen pieni kylä kirkkoineen hohtaa kauniissa pienessä kortissa, joka on lähetetty isovanhemmilleni jouluna 1958. Pohjavaaran postileima on painettu tomerasti kahteen eri kohtaan, kun ensimmäinen on jäänyt epäselväksi.
Kortti kertoo aina sekä lähettäjästään että vastaanottajastaan, postikorttiasiantuntija Jukka Vesterinen kertoo. Hän päätoimittaa Suomen Postikorttiyhdistys Apollon lehteä.
”Ne kertovat paljon kyseisestä ihmisestä ja paikallishistoriasta”, Vesterinen kuvailee.
”Kun ihminen on säilyttänyt johonkin laatikkoon vuosikymmenien ajan kortteja, niitä tutkimalla itse asiassa selviää hyvin pitkälle hänen lähipiirinsä. Sukulaiset ja ystävät, joiden kanssa hän on asioinut.”

Ehkä juuri henkilökohtaisuuden vuoksi kortit lentävät kuolinpesän läpikäynnin yhteydessä helposti uuniin. Niitä ei kannattaisi kuitenkaan suorilta käsin polttaa, sillä vanhan kortin arvo voi nousta jopa tuhanteen euroon.
”Jokin aika sitten eräässä huutokaupassa myytiin lumipallokortti Oulusta yli seitsemänsadan euron hintaan”, Vesterinen kertoo.
”Kun keräilijät puhuvat erittäin harvinaisista korteista tai kanuunoista, ne ovat usein 1900-luvun alun kortteja. Esimerkiksi joulukorteissa voi olla sekatekniikalla tehtyjä kortteja: valokuvapohja, joka on koristeltu käsin. Lumipallokortissa oli valmis lumipalloaiheinen korttipohja, johon oli painettu Oulu-aihe.”
Myös sortokauden postikortit, joihin on painettu lakkautettujen lehtien etusivuja, ovat arvokkaita. Muuten kortin arvo riippuu pitkälti siitä, löytyykö keräilijää, joka siitä on valmis maksamaan.
Jos kortista löytyy esimerkiksi harvinaisempi postileima, voi sen arvo nousta kymppeihin. Kokoelman alkuun voi kuitenkin päästä jo hyvin pienellä summalla, sillä vanhoja kortteja myydään paljon 20 sentin kappalehintaan.
”Jokainen keräilijä päättää itse, mitä ja miten kerää. Osa kerää tiettyjä korttitaiteilijoita, osa paikkakuntiin liittyviä kortteja, osa tiettyä aihetta. Esimerkiksi kirjoja, solmioita tai vaikkapa silmälaseja korteissa”, Vesterinen kuvaa.
Joulukorteissa modernit aiheet ovat yhä harvinaisuus. Isovanhempieni korteista löytyy hauskoja esimerkkejä, kuten helikopterilla matkustava pukki ja televisiosta huumaantunut joulutonttu. Suuri osa on kuitenkin perinteisiä jouluvalmisteluita.
”Erityisesti lapset ovat olleet kauan yleinen joulukorttiaihe. Joulu on mielletty hyvin vahvasti perhejuhlaksi.”

Korttikokoelmassa on vino pino myös hyvin pieniä kortteja. Niitä jaettiin aikoinaan koulun kuusijuhlissa.
”Koululaiset saivat kunnalta kortteja ja kirjoittivat niitä tovereilleen. Käytännössä jokainen antoi kortin myös opettajalle”, Vesterinen kuvaa.
Ilmankos mummolleni on niitä kansakoulun opettajana kertynytkin vino pino.
Tavallisiin postikortteihin verrattuna joulukorttien viestit ovat tylsää luettavaa. Moniin vanhoihin kortteihin niitä ei ole kirjoitettu ollenkaan, vain vastaanottajan osoite ja painetun joulutervehdyksen alle lähettäjän nimi.
Usein nimet löytyvät kortin etupuolelta. Tälle on historiallinen syy.
”Vuoteen 1905 kortin takapuolellehan ei saanut kirjoittaakaan mitään muuta kuin vastaanottajan nimen ja osoitteen”, Vesterinen kertoo.
”Viime vuosisadan alkupuolella postikortit olivat aikansa tekstiviestejä: Postin kulkuun saattoi luottaa, joten kortilla saatettiin ilmoittaa esimerkiksi, millä junalla oltiin tulossa. Sotilaspostissa saatettiin lähettää kenttäpostikortteja, joissa pyydettiin kotoa voita ja sokeria.”
Nämä olivat aikaisemmin hyvin haluttuja keräilykortteja, mutta niiden suosio on nyt hieman laantunut.

Enoni Italiasta lähettämä joulukortti tekee poikkeuksen tylsien viestien sääntöön. Buon natale e felice anno, lukee kortin etupuolella.
”Toimme tänne 30 000 puhelinpylväsrunkoa Oulusta ja 8 000 tonnia Kajaanin paperimassaa”, merimiehenä työskennellyt enoni kirjoittaa Savonasta vuonna 1985. Hän kertoo ehkä ehtivänsä vielä jouluksi Suomeen.