Juoksin puolimaratonin ja maalissa päällimmäinen fiilis oli pettymys – tunnustan eläväni somekuplassa, jossa juoksumatka ja siihen käytetty aika ovat vaatimattomat

Kävin kirmaisemassa puolimaratonin lappu rinnassa. Onnistuin parantamaan omaa ennätystäni, mutta päällimmäinen fiilis maalissa oli pettymys. Jäi fiilis, että paukkuja olisi ollut juosta vielä lujempaa.

Tiedän kyllä tasan tarkkaan, miksi iloisen kevyesti sujunut juoksu tuntui pettymykseltä. Tunnistan ja tunnustan eläväni somekuplassa, jossa valittu juoksumatka ja siihen käytetty aika ovat vaatimattomat.

Osittain olen luonut somekuplani itse seuraamalla maratonharrastajia, ultramatkoille treenaavia sekä juoksukouluohjaajia. Osittain kuplan muodostaa urheiluhullu sukuni maailmanmestareineen, entisine Veikkausliiga-pelaajineen ja omaksi ilokseen 60 kilometriä lappu rinnassa hiihtelevineen.

Ymmärrettävästi tässä seurassa omat kilometrimäärät ja tavoiteajat vaikuttavat vähäisiltä. Töissä käyvän perheenäidin juoksumäärät eivät millään yllä samoihin lukemiin kuin vähintään puolitosissaan treenaavilla. Aikuisena ihmisenä ymmärrän myös, ettei pitäisi verrata itseään heihin. Omat suoritukset ja saavutukset tuntuvat juuri niin pieniltä tai suurilta kuin mihin niitä vertaa.

Ehkä pitäisi kaivaa sosiaalisen median syövereistä esikuviksi enemmän Vappu Pimiän kaltaisia keskellä kiireistä arkea ilokseen liikkuvia. Hän iloitsi vuosi sitten Instagram-tilillään juoksutapahtumaosallistumistaan mahtavalla asenteella: kaksi lasta synnyttänyt sunnuntaihölkkäilijä on onnellinen, kunhan pääsee maaliin.

Täysipäiväisen työn ja perhe-elämän keskellä urheiluharrastukseen käytettävissä olevaa aikaa ja energiaa on rajallisesti. Siihen suhteutettuna puolimaraton on aika sopiva haaste. Siihen on vähän treenattava, kun ihan kylmiltään ei viitsi 21 kilometriä juosta, mutta se ei vaadi mahdottomia. Pidemmät matkat vaatisivat pidempiä lenkkejä, jotka vaatisivat enemmän aikaa arjesta.

Yritän välillä muistuttaa itseäni myös siitä, että monelle jo viiden kilometrin juokseminen on iso asia. Piirun päälle yli 20 kilometrin eteneminen juoksemalla yhtä soittoa on jo aika pitkä matka. Eikä se pidempien matkojen harrastaminenkaan niin yleistä ole kuin miltä kuplani sisällä vaikuttaa.

Sitä paitsi onko matka tai siihen käytetty aika välttämättä paras mahdollinen tavoite. Liikunnan riemusta nauttiminen on loistava päämäärä. Tai se, että entistä useammin pääsee aivoja tuulettavaan flow-tilaan, joka on mahdollista kropan toistaessa rutiinilla liikettä tutuilla reiteillä. Toisten mielestä olen jo ehtinyt keski-ikään, joten ehkä voisin iloita myös siitä, että tässä iässä vielä tapahtuu selkeää kehitystä. Olkoon se, kuinka vaatimatonta tahansa.

Puolimaratonia varten on uudet suunnitelmat tehty ja seuraava tavoite asetettu. Siihen asti muistelen sitä huikaisevan mieletöntä tunnetta, jonka endorfiinit saivat aikaan juoksun rullatessa kevyesti kohti maalia syksyisissä maisemissa. 

Kirjoittaja on Mannerheimin Lastensuojeluliiton tiedottaja.