• Kirja-arvio: Kirjailija näyttää, miten ahdistavaa oli pelätä suden syövän lapset jopa kotipihassa – tositapahtumiin perustuva romaani sijoittuu 1880-luvun alun Suomeen

    Päivi Alasalmi: Sudenraudat. 408 s. Gummerus
    Kuva: Kirjailijan Martti Leppä / Gummerus Kustannus
    Lukemisto
    28.9.202123:00
    Anelma Järvenpää-Summanen

    Päivi Alasalmi (s. 1966) iskee uudessa romaanissaan tunteita nostattavaan aiheeseen. Tiedetään, että susi tappoi 22 lasta Turun ympäristössä 1880-luvun alussa. Tallella on myös kahden lapsena suden hampaista pelastetun haastattelu. Kumpikin kantoi raatelujälkiä lopun ikäänsä.

    Dokumentteja hyödyntäen ja vankalla ammattitaidolla Päivi Alasalmi eläytyy eri yhteiskuntaluokkien toimiin ja ajatteluun. Suden saaliiksi joutui pääosin köyhien perheitten lapsia. Vanhemmilla ei ollut kunnollisia aseita eikä oikeuttakaan sellaisiin. Mutta hätä kasvoi yhteiseksi.

    Miksi sudet alkoivat saalistaa lapsia? Romaanissa on teoria siihen. Susi tiedetään älykkääksi ja omilleen uskolliseksi eläimeksi.

    Mieleeni palasi kirgisialaisen Tšingiz Aitmatovin väkevä teos Mestauslava (suomennos 1986). Siinä kuvataan ihmisen ja susiparin taistelua reviiristä niin kuin vain raskaansarjan kertoja osaa.

    Alasalmen romaania keventää kuvataiteilijaksi tahtovan säätyläisneito Hennyn näkökulma ja romanssi metsästystä organisoivan komean majurin kanssa. Henny on uuden ajan nainen, joka irrottautuu miesten hallinnasta.

    Myös fennomaaneja ja itsenäisyyshaaveita sivutaan, mutta ne teemat jäävät ohuiksi järkyttävämmän aineiston rinnalla. Alasalmi näyttää miten ahdistavaa oli pelätä lasten puolesta jopa kotipihassa; elanto kun piti jotenkin hankkia, ja lapsillakin oli tärkeät tehtävänsä.

    Kohta paimenpojasta ei löytynyt kuin pala jalkaa, tai tytöstä pelkkä verinen mekonriekale.

    Sudenraudat on Päivi Alasalmen monipuolisen tuotannon 24. teos. Se tuo pätevän lisän susikeskusteluun. Kiihkoilematta se havainnollistaa todellisia tapahtumia useasta näkökulmasta.

    Lue myös muita kirja- ja teatteriarvioita

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan