
Vaikka metsiemme marjoissa piilee merkittävä ansaintamahdollisuus, jotain on syytä jättää omaankin pakastimeen osana huoltovarmuutta ja terveyden ylläpitoa.
Luonnonmarjat sisältävät verrattain vähän energiaa, mutta runsaasti kuitua ja niiden ravintoainetiheys suhteutettuna energiaan on suuri. Erilaisten ravintoaineiden ohella marjoissa on runsaasti polyfenoleja ja muita bioaktiivisia yhdisteitä, joilla on todettu olevan useita positiivisia vaikutuksia terveyteemme.
Matala-asteinen tulehdus liittyy monien kroonisten sairauksien syntyyn, kuten kakkostyypin diabeteksen, sydän- ja verisuonisairauksien sekä aivo- ja muistisairauksien syntyyn. Marjojen lisääminen ruokavalioon voi siis olla yksinkertainen ja käytännönläheinen tapa laskea kehossa olevaa tulehdusta.
Luonnonantimien hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista tiedetään lisääntyneen tutkimuksen myötä yhä enemmän, mikä lisää kiinnostusta marjoihin ja niiden hyödyntämiseen.
Ihmiskunta on turvautunut luonnonmarjoihin ravinnonlähteenä jo vuosisatojen ajan. Marjoja on käytetty monin tavoin, sekä tuoreena että säilöttynä. Puolukoista, karpaloista ja lakoista on valmistettu survoksia, joiden erinomaisen säilymisen on taannut niiden hapokkuus.
Marjojen, sienien sekä muiden luonnontuotteiden säilöminen on kehittynyt vuosien ja vuosikymmenien aikana merkittävästi.
Alun perin erilaisia marjasurvoksia säilytettiin viileässä puutynnyreissä, mutta nykyään ne säilytetään steriileissä lasipurkeissa tai kannella suljetuissa muoviastioissa. Säilymisen kannalta on tärkeää, että survoksen pinta on tasainen ja marjat ovat peitossa soseessa.
Tiesitkö, että kovakuorisia marjoja, kuten puolukoita ja karpaloita, on myös säilötty veteen?
Perinteisessä säilömistyylissä puhdistetut marjat asetetaan lasi- tai muovitölkkeihin ja peitetään kylmällä vedellä niin, että marjat ovat kokonaan upoksissa. Näitä tölkkejä säilytettiin entisaikaan pimeässä ja viileässä kellarissa.
Erilaisten tuoresäilömismenetelmien ohella myös kuivaaminen on perinteinen tapa säilöä marjoja. Onnistunut marjankuivatus on tarkkaa puuhaa, eikä uunin lämpö saa nousta yli 50 asteen. Paras keino onkin kuivattaa marjoja perinteisen leivinuunin jälkilämmössä. Kuivatut marjat levitetään puhtaalle alustalle ja säilytetään suljetuissa tölkeissä pimeässä ja viileässä paikassa.
Omaa pakastinta täyttäessä on mahdollisuus päästä myös tienaamaan. Jos marjastusretkellä kerää esimerkiksi kaksi kymmenen litran ämpärillistä puolukkaa ja myy toisen yhden euron kilohinnalla, saa omien marjojen lisäksi kuuden euron ”tienestit”. Litra puolukoita painaa noin 600 grammaa.
Ravintosuositusten mukaan ihmisten tulisi päivittäin syödä 100 grammaa marjoja, joten yhden puolukkaämpärin avulla saa noin kahden kuukauden marjatarpeet.
Metsiemme marjoissa piilee siis harvinaislaatuinen mahdollisuus taloutta tukevana, terveyttä edistävänä ja ravintovarastoa kerryttävänä luonnonvarana.