• Kuulovaurio uhkaa jopa miljardia ihmistä, vaikka meluvamman voisi ehkäistä helposti

    Kovaäänisen musiikin kuuntelu vaurioittaa kuuloa, ja erityisesti nuoret ovat vaaravyöhykkeessä.
    Tilaajalle
     Kuva: Timo Filpus
    Lukemisto|Musiikki
    5.3.202314:34
    Heikki Arvilommi

    Kuulokkeet tai napit korvissa kuuluvat nykyisin melkein asusteisiin. Etenkin nuoriso kuuntelee niistä puhelimensa musaa. Usein sitä pitää kuunnella kovalla volyymilla, jotta se tuntuu. Eikä ole harvinaista, että kadulla ohi ajavassa autossa kuunnellaan musiikkia niin, että kunnon jumputus kuuluu jopa naapuriautoon tai jalankulkijankin korviin. Puhumattakaan festari- tai klubibändien esitysten kovaäänisestä musiikista. Eli etenkin nuoret altistuvat kovalle äänelle, joka saattaa pitkän päälle vaurioittaa kuuloa.

    Ryhmä tutkijoita eri maista päätti selvittää, millainen ongelma tämä on koko maailman mittakaavassa. He keräsivät viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta aiheesta tehdyt julkaisut yhteen.

    Mukana oli tutkimuksia sekä henkilökohtaisia laitteita kuuntelevista että musiikkitapahtumien yleisöstä. Ikähaarukka oli 12–34 vuotiaat. Haitallisen kovaksi tulkittiin WHO:n suosituksen mukaisesti yli 80 desibelin volyymi.

    Omia laitteitaan kuuntelevista joka neljäs kuunteli biisejään suositukset ylittävällä volyymilla. Tapahtumissa haitalliset äänitasot olivat vielä yleisempiä. On osoitettu, että musiikkia kuunnellaan usein yli sadan ja tapahtumissa jopa 110 desibelin volyymilla.

    Kuulovaurion riskiä lisää desibelien ohella kovan äänen kesto ja toistuvuus.

    Kun tutkijat arvioivat maailmassa olevan vajaa 3 miljardia 12–34-vuotiasta, merkitsevät tutkimuksen havainnot yli miljardin teini-ikäisen tai nuoren aikuisen altistuvan kuulovaurioille. Saman suuntainen oli vuonna 2007 julkaistun suomalaistutkimuksen tulos, jonka mukaan yli teini-ikäisistä yli puolet oli altistunut epäterveille melutasoille.

    Akuutti meluvamma aistitaan korvien soimisena, lukkoisuutena tai kuulon huononemisena, joka kestää tunteja tai päiviä. Kuulon pysyvän aleneman riskiä lisää desibelien ohella kovan äänen kesto ja toistuvuus.

    Menemättä kiinnostavaan kysymykseen, miksi kova ääni tekee musiikista vaikuttavampaa tai lisää nautintoa, voi pohtia miten kuulovauriota voi ehkäistä. Ensinnäkin festareilla ja klubeilla pitäisi korvatulppia olla helposti saatavilla ja niitä olisi syytä käyttää. Omaa musiikkia kuuntelevien puhelimiin on saatavilla äppejä, joissa äänen tasot ilmaistaan eri värisin pylväin. Vihreät takaavat terveellisen alle 80 desibelin kuuntelutason.

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.

    Lisää aiheesta
    • Kuulonsuojaus vaatii huomiota melutyössä

    • Työterveyslaitoksen mukaan ammattitautitapausten kokonaismäärän lasku selittyy pitkälti meluvammojen ja asbestisairauksien vähenemisellä.

      Ammattitautitapaukset vähenevät – mutta tilasto saattaa antaa liian valoisan kuvan

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan