• Kirja-arvio: Elävästi kerrottu trilleri tuo mieleen Hitchcockin ohjaaman Oscar-palkitun elokuvan

    Ruth Ware tuo tarinaan tarot-korttien tunnelmaa, mutta ei horjahda liiaksi mystiikan puolelle.
    Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut. Suomennos: Antti Saarilahti. 399 sivua. Otava, 2018.
    Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut. Suomennos: Antti Saarilahti. 399 sivua. Otava, 2018. 
    Lukemisto
    12.3.201920:27
    Anelma Järvenpää-Summanen

    Parikymppinen Harriet tienaa elantonsa tulkitsemalla tarot-kortteja. Äitinsä kuoleman jälkeen laskut ovat kasautuneet ja epämääräinen pikalaina on kasvanut tolkuttomasti korkoa. Ellei hän viikon sisällä maksa, kovanyrkkinen apuri ottaa käsittelyynsä.

    Tähän ahdinkoon hän saa kirjeen: kutsun hautajaisiin ja tiedon huomattavasta perinnöstä. Mutta vainaja ei ole Harrietin isoäiti. Onnistuisiko hänen esittää oikeaa perijää? Hänellähän on sama nimi. Oikea perillinen saattaa olla suvulle tuntematon.

    Harriet matkustaa hautajaisiin ja suku ottaa hänet suojiinsa. Joukko majoittuu rappeutuvaan maalaiskartanoon.

    Ruth Ware kehittelee trillerin, jossa Harriet vähä vähältä imaistaan paikan menneisyyteen ja suvun salaisuuksiin. Kerrontaan tulee samantapaista kiehtovuutta kuin Daphne du Maurierin Rebekassa, josta Hitchcock ohjasi Oscar-palkitun elokuvan.

    Kolkkotunnelmaisen talon tyly taloudenhoitajakin muistuttaa elokuvan vastaavaa. Sympaattiseksi osoittautuva Harriet alkaa pelätä henkensä puolesta. Mutta tietääkö hän, missä vaara oikeasti vaanii?

    Elävästi kerrottu ja taidolla punottu tarina tempaa mukaansa. Loppukahinat, kun salaisuudet paljastuvat ja pahiksen epätoivo lähtee purkautumaan, ovat taas sitten tyypillistä jännityskirjallisuutta.

    Kirjailija hallitsee tarot-korttien tulkinnan, mutta onneksi ei siinäkään ota sivuaskelia mystiikan suuntaan: ”Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Kortit eivät tiedä enempää kuin itse jo tiedät.”

    Artikkelin aiheet
    Ruth Ware
    trilleri
    kirja-arvio
    jännitys
    tarot-kortit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan