• Kysely: Sotku ja kovat kulut kuormittavat koiranomistajia

    27 prosenttia luonnehti katumustaan koiranomistamisesta voimakkaaksi.
    Eläinsuojelujärjestöt ovat jonkin aikaa saaneet korjata pandemian aikaisen lemmikkibuumin satoa.
    Eläinsuojelujärjestöt ovat jonkin aikaa saaneet korjata pandemian aikaisen lemmikkibuumin satoa. Kuva: MT-arkisto
    Lukemisto|Lemmikit
    3.8.202410:00
    Tuulikki Viilo

    Koiran katuminen on yleistä, selviää talouslehti Forbesin viime vuonna teettämästä kyselystä.

    Yli 2 000 Yhdysvalloissa asuvaa koiranomistajaa käsittäneessä kyselytutkimuksessa yli puolet vastasi kokeneensa katumuksen tunteita koiran hankintaan liittyen.

    27 prosenttia luonnehti katumustaan koiranomistamisesta voimakkaaksi.

    Ihmisiä kuormitti koiran aiheuttama sotku, hoitopaikan löytäminen matkustamisen ajaksi sekä koiran äänekkyys.

    Myös koiran terveysongelmat, hoidon aiheuttamat kustannukset, karkailu ja sisälle merkkailu rasittivat vastaajia.

    Eläinsuojelujärjestöt ovat jonkin aikaa saaneet korjata pandemian aikaisen lemmikkibuumin satoa.

    Korona-ajan buumi ja kiristyneen taloustilanteen seuraukset näkyvät myös Suomessa.

    ”Korona-aikana otettiin paljon erityisesti koiria ihmisten arkea piristämään. Olimme jo tuolloin huolissamme siitä, otetaanko eläimiä liian matalalla kynnyksellä. Nyt inflaation myötä ihmisillä on aiempaa vähemmän rahaa käytössään, ja yhä useampi kotitalous on taloudellisessa ahdingossa”, sanoo tiedotteessa SEY:n viestintäpäällikkö Maria Eiskop.

    ”Yhdistelmä näkyy siinä, että koiria jätetään aikaisempaa enemmän ilman asianmukaista hoitoa, ja lemmikeistä ylipäätään luovutaan useammin.”

    Artikkelin aiheet
    koiranomistus
    lemmikkibuumit
    eläinsuojelu
    inflaatio
    Forbes
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä