Maaseutu pärjää tiukan paikan tullen, mutta kaupungeissa voi olla toisin

Näkymät eteenpäin ovat sumeat – toisaalta koska ne olisivat aivan kirkkaita olleetkaan? Nykyinen murros pakottaa kuitenkin pysähtymään ja ajattelemaan turvallisuuden perusteita. Kyse ei ole vain sotilaallisesta turvallisuudesta, johon Suomi on varsin hyvin varautunut. Kokonaisturvallisuus koskettaa kaikkia ja siihen myös tarvitaan jokaista.

Viestimet nostavat kriisitietoisuutta puhumalla tulossa olevasta kriisitalvesta. Energian ja ruuan hinnan nousu vetää monien mielet vakaviksi.

Sähkönsiirtoyhtiö Fingrid varoittaa mahdollisista parin tunnin katkoista sähköpulan iskiessä. Maataloudessa tuotantopanosten kohonneet hinnat panevat viljelijät harkitsemaan kevätkylvöjä ja karjanpitoa. Ruokaturva on kuitenkin koko maan yhteinen asia. Sitä on tuettava ja ylläpidettävä yhteisesti eikä otettava vain viljelijän selkänahasta.

Maaseudulla on toisaalta paljon sitkeyttä, taitoa ja tottumusta selviytyä itse. Polttopuuta saa metsänhoidon sivutuotteena, ruokaa pellolta ja karjasta, kalaa vesistä ja riistaa metsästä.

Kaupungeissa voisi nousta suurempi hätä, jos esimerkiksi veden, ruuan, sähkön ja lämmön jakelu häiriintyisi. Uhkien sijaan on kuitenkin etsittävä luottamusta ja toivoa. Huoltovarmuus on Suomessa korkealla tasolla. Asiat tapaavat järjestyä.

Aivan kuin vastapainona kriisitalvesta huolehtimiselle Jeesus sanoo: ”Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte.” Jeesus kehottaa katsomaan taivaan lintuja. Linnut selviävät, koska Luoja pitää niistä huolen. Eikö sama huolenpito voisi koskea myös ihmistä?

Jeesus päättää opetuksensa: ”Älkää murehtiko. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.”

Minkä painoarvon me annamme kristittyinä Jumalan hyvyydelle ja häneen turvautumiselle? Jumala odottaa vain saadakseen osoittaa rakkauttaan, kun turvaudumme uskolla häneen. Samalla Jumala on antanut ihmiselle vastuun itsestään, lähimmäisistään ja luomakunnasta. Kysymys on oman vastuun ja Jumalan varaan jättäytymisen tasapainosta.

Vanhan viisauden mukaan ”Tee itse oma osa kykyjesi ja voimiesi mukaan. Jätä loppu Jumalan haltuun.” Pohjalaisen kylvömiehen rukous oli päivän päättyessä: ”Olen tehnyt osani. Tee Sinä, Jumala nyt oma osasi.”

Pelkkä huolettomuus ja muiden varaan jättäytyminen on vastuuttomuutta. Samalla yritys selvitä vain omassa varassa on uskon puutetta. Sillä kaikki mitä meillä on, on viime kädessä lahjaa Jumalalta.

Kirjoittaja on Puolustusvoimien kenttäpiispa.