• Olympiakesä on penkkiurheilijan kulta-aikaa

    Olympialaiset alkavat heinäkuun lopussa, ja niitä voi seurata päivittäin televisiosta ja radiosta.
    Yle TV2:lta voi seurata olympialaisia päivittäin.
    Yle TV2:lta voi seurata olympialaisia päivittäin.  Kuva: Yle/Kuvapalvelu
    Lukemisto|Radio ja TV
    26.7.202420:00
    Linda Lähdeniemi

    Pariisin kesäolympialaiset alkavat 26. päivä heinäkuuta ja päättyvät 11. elokuuta. Ranskassa olympialaiset järjestetään kolmatta kertaa.

    Ensimmäiset olympialaiset on järjestetty vuonna 1900 ja toiset 1924 eli tasan sata vuotta sitten.

    Olympialaisissa kisataan yhteensä melkein 50 lajissa. Televisiostakin on siis huima määrä urheilua tarjolla tulevalla viikolla tai oikeastaan melkein elokuun puoleen väliin asti.

    Lisäksi televisiosta tulee monia urheilulegendoista kertovia dokumentteja, jotka antavat historiaperspektiiviä tämän päivän kilpailuihin.

    Yle TV2 lauantai 27.7. klo 9 ja joka päivä Pariisin Olympialaiset, olympiastudio

    TV5 lauantai 27.7. klo 9.50 alkaen ja joka päivä Pariisin Olympialaiset

    Lisää aiheesta
    • Emma Kanerva nimettiin Suomen olympiajoukkueeseen. Ratsuna on todennäköisesti kuvan Greek Air.

      Ratsastus | Toista kertaa olympialaisissa ratsastaville Emma Kanervalle ja Henri Ruosteelle lukittiin paikat Pariisiin – joukkueen kolmannen kanssa odotellaan hallinnollista asiaa

    • Petra Olli harjoitteli olympiavuonna 2016 Kuortaneen urheiluopistolla. Huutokaupattava takki ei näy kuvassa.

      Urheilu | Ostaisitko painija Petra Ollin olympiatakin? Tuotto menee hyvänteleväisyyteen – katso korkein tarjous

    Artikkelin aiheet
    Pariisin olympialaiset
    olympialaiset
    urheilu
    televisio
    Ranska
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”