• Katso videolta, kuinka 13-vuotias seppä takoo – metalli on pehmeää Jere Siltalan käsissä

    Perinteinen käsityötaito on hyvissä kantimissa, kun nuorista löytyy innokkaita tekijöitä.
    Kuva: Kai Tirkkonen
    Lukemisto|Harrastukset
    16.7.202219:00
    Lauri Hauru

    Vihantilainen Jere Siltala esitteli sepäntaitojaan Weteraanikonepäivillä Oulaisissa. Siltalalla oli työntäyteinen viikonloppu, sillä hän piti taontaesityksiä jokaisena kolmena päivänä.

    ”Välissä oli pientä taukoa”, nuori seppä kertoo.

    Videolla Siltala takoo hakaa. Lisäksi esityksissä valmistui muun muassa nauloja. Omalla ajallaan hän kertoo takoneensa esimerkiksi puukonteriä

    Takomista hän on harrastanut noin vuoden ajan. Hän kertoo innostuneensa takomisesta omalla kylällään toimineen sepän innoittamana.

    ”Meiän perällä on ollut seppä, josta olen kuullut ja nähnyt esineitä, joita hän on tehnyt.”

    Siltala kertoo opetelleensa takomista Reijo Grekulan pitämällä taontakurssilla.

    Siltalan kädentaidoista kertoo se, että hän on itse tehnyt välineitä harrastustaan varten.

    ”Itse rakensin ensin yksinkertaisen ahjon. Nyt on parempi, kun isä valoi pohjan siihen, ja metallista kotona hitsattiin runko.”

    Metallista tekeminen on Siltalalle mielenkiintoista puuhaa.

    ”Saa tehtyä hyödyllisiä esineitä.”

    Kaikkia taonnasta kiinnostuneita Siltala kannustaa menemään kursseille ja kokeilemaan.

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Tarkkuuskiekkoa kanistereihin