• Jopa 1700-luvulta olevat talot avaavat ovensa vieraille viikonloppuna Loviisassa

    Loviisan wanhat talot -tapahtuma kerää Loviisaan vierailijoita ympäri Suomen. Ihmisiä saapuu myös ulkomailta kiertämään ovensa avaavia yksityiskoteja.
    Loviisan tapahtuma on täysin kaksikielinen. Vierailijoita se kerää Suomen lisäksi ulkomaita myöten.
    Loviisan tapahtuma on täysin kaksikielinen. Vierailijoita se kerää Suomen lisäksi ulkomaita myöten. Kuva: Vesa-Matti Väärä
    Lukemisto|Koti
    25.8.202320:29
    Riina Karvonen

    Loviisan wanhat talot tuo Loviisaan viikonloppuna tuhansia vierailijoita tutustumaan nimensä mukaisesti vanhoihin taloihin. Vanhimmat ovensa avaavat talot ovat osittain 1700-luvulta.

    Vuodesta 2005 järjestetyssä tapahtumassa on tänä vuonna mukana 42 yksityiskotia.

    ”Alussa mukana oli 15–20 taloa. Se yllätti kaikki, miten suosittu tapahtumasta tuli”, kertoo tapahtuman projektipäällikkö Roberta Roo.

    Liki 20 vuoden aikana tapahtuma on kasvanut koko kaupungin kattavaksi tapahtumaviikonlopuksi. Nyt kaupungilla on antiikkimarkkinoita, toreja ja asukkaat laittavat kaduille esimerkiksi kirpputoripöytiä.

    ”Onhan se aika erikoinen näky näin loviisalaisesta kun kaupunki on ihan täynnä”, Roo naurahtaa.

    Vierailijoita on yleensä käynyt viikonlopun aikana noin 15 000. Kaikki eivät osta maksullista lippua taloissa kiertämiseen vaan tulevat vain nauttimaan tunnelmasta.

    Vierailijoita tulee ympäri Suomen. Osa tulee kauempaakin, kuten Englannista ja käy joka vuosi.

    Erityisesti virolaiset ovat innostuneet tapahtumasta. Roo kertookin, että viikonloppuna Loviisaan saapuu useampikin bussillinen virolaisia tutustumaan taloihin.

    Roo tähdentää, että tapahtuman tarkoituksena ei ole tehdä bisnestä vaan tapahtumaa pyörittää voittoa tavoittelematon yhdistys.

    Liian suurta kasvua ei kiirettömyyden näkökulmasta ole edes toiveissa. Nykyisillä kävijämäärillä on aikaa tavata ihmisiä eikä taloja joudu kiertämään jonottamalla.

    ”Ideana on, että on aikaa käydä taloissa ja asukkailla olisi aikaa jutella vieraiden kanssa.”

    Tausta-ajatuksena tapahtumassa on historian ja rakennusperinnön vaaliminen. Monelle asukkaalle se toimii myös hyvänä motivaattorina saada jokin remontti tai projekti valmiiksi.

    ”Täällä ihmiset näkee, että ei tarvitse olla upouutta ollakseen toimivaa”, Roo tiivistää tapahtuman antia.

    Roon omakin koti on avoinna yleisölle.

    ”Ajattelen, että jos minun kotini saa yhdenkään ihmiseen käymään Loviisassa ja edesauttaa sitä, että joku haluaa tänne tulla katselemaan niin sehän on vaan hyvä. Loviisa on ihana paikka, mutta moni ei tiedä tästä”, Roo kertoo.

    Monelle voi ehkä tuntua vieraalta ajatukselta avata oma koti tai mennä kiertelemään muiden koteihin. Roon kokemuksen mukaan Loviisan wanhat talot on ollut kuitenkin niin positiivinen kokemus, että harva mukaan lähtenyt jättäytyy ensimmäisen kerran jälkeen pois.

    ”Tämä on positiivinen hyvän mielen tapahtuma. Kukaan ei sano mitään ikävää vaan pelkkää positiivista”, Roo sanoo.

    Lisää tapahtumasta:

    Loviisan wanhat talot – Lovisa historiska hus

    Lisää aiheesta
    • Kaari Utrio tuntee puutarhassaan jokaisen puun, joista osa oli pieniä vesoja perheen muuttaessa Somerniemeen.

      Ihmissuhteet | Maalla hirsitalossa asuva Kaari Utrio näki, kun kylän tönöihin ilmestyivät autot korona-aikana – kaupunkilaiset tunnisti lenkkipolulla yhdestä asiasta

    • Heli Kärnä, Tyyne Malinen ja Terttu Heikkinen valmistavat rönttösiä. Niihin tulee täytteeksi ruisjauholla imellettyä perunaa ja sokerilla makeutettua puolukkaa.

      Harrastukset | Hymy ei hyydy, vaikka talkoolaisten herätyskello kilkattaa keskellä kesäyötä ‒ Lentiiran kyläkahvilassa uunituoreus on kunnia-asia

    • Rakentaminen | 19-vuotias ruotsalainen rakensi perinteisen hirsimökin yksin käsityökaluilla — video näyttää hikisen projektin alusta loppuun

    • Alakerran kirjastohuone valmistui ensimmäisenä. Kun Marko ja Riina-Liisa Orenius muuttavat taloon, se toimi alkuun heidän makuuhuoneenaan. Kirjastosta haluttiin sävyltään tumma. Vanha sohva on peräisin Suomi-Filmin tarpeistosta.

      Rakentaminen ja remontointi | Pariskunta osti vuosikymmeniä tyhjillään olleen maatilan ja kunnostaa sitä entiseen loistoonsa – ”Olimme vain iloisia, jos jossain kohdassa ei ollut lahoa, kun otimme ulkovuoria irti”

    Artikkelin aiheet
    Loviisan wanhat talot
    Loviisa
    tapahtuma
    historia
    rakennusperintö
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen