• Uutisankkuri Keijo Leppänen antaa viljelijöille vinkkejä esiintymiseen: ole aito ja selkeä, vaatteillakin on väliä

    Hyvästä esiintyjästä huokuu innostus omaan tekemiseen, sanoo Keijo Leppänen.
    Hyvästä esiintyjästä huokuu innostus omaan tekemiseen, sanoo Keijo Leppänen. 
    Lukemisto
    26.2.201719:00
    MT toimitus

    Tunnettu tv-kasvo, MTV3:n uutisankkuri Keijo Leppänen kouli tammikuussa eteläpohjalaisia viljelijöitä ja maaseutuyrittäjiä sujuvan esiintymisen saloihin.

    ”Esiintyminen tuntuu aina itselle pahemmalta kuin kuulijalle”, hän lohdutti amatööripuhujia.

    Tärkeitä asioita ovat into, aitous ja ymmärrettävät termit. Hän kehotti myös valmistautumaan huolellisesti.

    Amerikkalaisten ja ex-pääministeri Alexander Stubbin viljalti käyttämät kolme pointtia voivat auttaa asiasisällön jäsentelyssä.

    ”Luo rento ilmapiiri. Älä pidä yleisöä vihollisenasi. He ovat sinun puolellasi”, hän opasti.

    Toisaalta armoton kello käy esiintymisen alkaessa.

    ”Ensimmäisen minuutin aikana on otettava tunnelma haltuun.”

    Aikarajoja on syytä kunnioittaa. ”Tärkeintä on, ettei pidetä pitkiä luentoja”, totesi seinäjokelaisen alakoulun opettaja Tuppu Läntelä.

    ”Alakoululainen kestää ehkä viiden minuutin alustuksen. Mutta siinä kohtaa, kun ollaan navetassa, lapset eivät enää kuule mitään. Jos on tärkeää sanottavaa, sano se ennen navettaan menoa.”

    Myöhemmin vierailun aikana voi kertoa lisää asioita, mutta mieluiten pätkittäin.

    Entä, jos kysytään sellaista, mihin ei tiedä vastausta?

    ”Jos ei tiedä, se ei haittaa. Lapset ovat tottuneet siihen, ettei opettajakaan tiedä kaikkea. Opettajakin sanoo välillä, ettei ole hajuakaan”, Läntelä sanoi.

    Vaatteet eivät ole merkityksetön asia, oltiinpa sitten maatilalla tai uutisstudiossa.

    ”Jos olet tottunut tekemään töitä haalarit päällä, älä ota ryhmää vastaan pikkutakissa”, Leppänen neuvoi.

    Hän antoi kuulijoille vinkkejä myös siihen, mitä on odotettavissa, jos kutsu käy televisio-ohjelmaan.

    ”Jos olet televisiolähetyksessä, kaikki kamerat pitää unohtaa. Olet tullut ohjelmaan arvostettuna vieraana. Pääsääntöisesti kysymykset saa tietää etukäteen.”

    Hän korosti, etteivät toimittajat kovistele tavallisia kansalaisia televisiossa samalla tavalla kuin vaikkapa poliitikkoja, joilta edellytetään kykyä vastata kaikenlaisiin kysymyksiin.

    Artikkelin aiheet
    Keijo Leppänen
    esiintyminen
    viljelijä
    MTV3
    vinkit
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan