Katsoin kuin naulittuna Pikku Kakkosta 1980-luvulla. Nyt oma tyttäreni on löytänyt saman harrastuksen.
Makasiiniohjelma on edelleen hellyyttävän samanlainen, vaikka Pikku Kakkosen sisällä nähtävät sarjat ovat kokeneet vuosikymmenten aikana muutoksia. Pelle Hermannin sijaan nykyisin katsotaan muun muassa Hupsua pikku pupusta.
Pikku Kakkosesta tuttuja sarjoja, kuten Ryhmä Hauta, voi katsoa myös Areenasta nauttien pitkistä maratoneista.
Silti katselukokemus on paras pääohjelmaan yhdistettynä, sillä Pikku Kakkosen ihastuttavat juontajat juttelevat lapsille opettavaisia asioita maailmasta ja kertovat seuraavasta ohjelmapätkästä.
Ei kannata säikähtää, että Pikku Kakkosta ei löydy tavanomaiselta paikaltaan, sillä suosikkisarja siirtyy 11.–19. elokuuta urheilukisojen ajaksi Teemalle.