• Armas aika: nuoruutta ei kannata uhrata pärjäämisen alttarilla

    Sisulla ja sitkeydellä, hammasta purren ja perkeleitä päästellen Koskelan Jussikin suonsa raivasi, mutta rikkoi samalla selkänsä.
    Lukemisto
    6.6.202123:02
    Miika Hynninen

    Viimeaikaisissa koulutuskeskusteluissa on käsitelty oppivelvollisuuden laajentamista ja korkeakouluvalintoja. Nuorten jaksaminen on noussut huolenaiheeksi todistusvalintojen lisääntymisen myötä.

    Tulevaisuutta koskevia päätöksiä on tehtävä entistä aikaisemmin. Erityisen kritiikin kohteeksi on noussut pitkän matematiikan korostunut merkitys.

    Puolustajat perustelevat matematiikan kehittävän laskennon lisäksi kaikilla aloilla tarvittavia perustaitoja, kuten päättelykykyä, tilan hahmottamista ja suhteellisuudentajua. Kriitikot taas puhuvat matemaattisesti lahjakkaiden ja lahjattomien välisestä epätasa-arvosta.

    Todistusvalinnat antavat matemaattisesti lahjakkaille etulyöntiaseman alasta riippumatta.

    Suomalaiseen eetokseen kuuluu työnteon korostaminen. Lahjakkuuseroja vähätellään, sillä ”kuka tahansa oppii, kun tekee vaan riittävästi töitä.”

    Sisulla ja sitkeydellä, hammasta purren ja perkeleitä päästellen Koskelan Jussikin suonsa raivasi, mutta rikkoi samalla selkänsä. Nuoruus on armasta aikaa ruumiin ja mielen kehittymisen kannalta. Sitä ei kannata uhrata pärjäämisen alttarilla. Ylioppilastutkinnon suorittaminen on itsessään arvokas ja riittävä tavoite.

    Perimän ja olosuhteiden vaikutuksesta meillä on erilaiset lähtökohdat elämään. On tärkeää kannustaa pitkäjänteisyyteen sekä vaalia ideaalia pystyvyydestä ja haaveiden toteuttamisen mahdollisuudesta. Ei siksi, että ”kuka tahansa pystyy mihin tahansa”, vaan koska kaikilla tulee ihmisarvoon perustuen olla samat mahdollisuudet lähtökohdista riippumatta.

    Onneksi todistusvalintojen rinnalla kehitetään väyläksi kutsuttuja valintakiintiöitä. Niiden kautta sisäänpääsy mahdollistuu avoimen korkeakoulun kursseja suorittamalla.

    Oman alan perusopintojen suorittaminen ennak­koon mittaa motivaatiota ja vähentää välivuosia. Väylät tarjoavat myös mahdollisuuden oman ammattitaidon päivittämiseen ja alan vaihtoon alati muuttuvilla työmarkkinoilla.

    Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, emerituspiispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.

    Artikkelin aiheet
    nuoruus
    koulutusjärjestelmä
    todistusvalinta
    pitkä matematiikka
    nuorten jaksaminen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”