• Kirja-arvio: Kaiken järjellisen rajojen yli pursuava ylimielisyys ei rajoitu vain politiikan johtajiin

    Ari Turunen: Ettekö te vieläkään tiedä, kuka minä olen. Ylimielisyyden kultainen kirja. 176 sivua. Atena
    Ari Turusen Ylimielisyyden kultainen kirja kertoo maailman pahimmista öykkäreistä.
    Ari Turusen Ylimielisyyden kultainen kirja kertoo maailman pahimmista öykkäreistä. Kuva: Kirjailijan Atena
    Lukemisto
    24.6.202101:00
    Pekka Alarotu

    Lisensiaatti Ari Turunen luuli vuonna 2010 kirjoittaneensa tyhjentävän tutkielman maailmanhistorian pahimmista öykkäreistä. Kirja vanheni, kun Yhdysvallat valitsi presidentiksi Donald Trumpin ja Brasilia Jair Bolsonaron. Nyt ykkösosalle on ilmestynyt seuraaja.

    Kun poliittinen johtaja kieltäytyy kuuntelemasta muita, ei pysty koskaan tunnustamaan olevansa väärässä, solvaa eri mieltä olevia koko ajan ja vääristelee systemaattisesti totuutta, hän eittämättä lähestyy lajissaan huippua.

    Arkisemmilta tuntuvat entisten neuvostotasavaltojen ja Afrikan porsastelevat diktaattorit tai jumalan valitsemiksi julistautuvat johtajat, joista lähin on nykyisin Turkissa, jos Monacoa ei muisteta.

    Hupaisaa on seurata diktaattorien kisaa, kuka pystyttää itselleen korkeimman patsaan.

    Kaiken järjellisen rajojen yli pursuava ylimielisyys ei tietenkään rajoitu vain politiikan johtajiin. Kansainvälisen olympiakomitean ja jalkapallon herrojen elämän ryöstäytyminen tunnetaan. Eikä Facebookin mätärikas luoja Mark Zuckerberg kykene vastaamaan helvetinkoneensa seurauksista.

    Moraalittomia johtajien on ollut aina, mutta uusi polvi tuntuu ylittävän edeltäjien saavutukset. Philip Roth kirjoitti 1971, siis jo ennen Watergatea, hurjan satiirin Richard Nixonin kieroiluista. Kirjan lopussa Nixon kampanjoi kuolemansa jälkeen tavoitteena syrjäyttää Paholainen helvetin herruudesta.

    Donald Trumpista lienee mahdotonta satiiria keksiä.

    Mutta Clive Cussler kirjoitti lähes 40 vuotta sitten eräässä Dirk Pitt -jännärissään huikean tarinan. Siinä Neuvostoliitto kaappasi Yhdysvaltain presidentin ja asensi hänen aivoihinsa piisirun, jolla pystyi hallitsemaan tämän tekoja. Yhdysvaltojen presidentti käyttäytyi kuin sittemmin Trump.

    Kylmän sodan tuimassa hengessä tehty kirja oli sijoitettu silloiseen tulevaisuuteen. Mutta kun tosielämässä niin pitkälle päästiin, Neuvostoliitto veti viime henkäyksiään.

    Artikkelin aiheet
    Ari Turunen
    kirja-arvio
    ylimielisyys
    politiikka
    johtajuus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan