Kirja-arvio: Rikosromaani Islannista ei sorru tyhjäkäyntiin ja tarjoilee lukijalle hykerryttävän lopun

Enpä ollut islantilaista dekkaria ennen lukenutkaan. Pimeys kiinnosti, koska suomentaja on runoilijana tuttu Vilja-Tuulia Huotarinen. Parisuhteen myötä islannista on tullut hänelle toinen kotikieli ja Reykjavikista toinen kotikaupunki.

Rikoskirjailija Ragnar Jónasson on juristi, joka on kääntänyt islanniksi Agatha Christien tuotantoa.

Tässä poliisi Hulda Hermannsdóttirista kertovan trilogian aloitusosassa sankari on 64-vuotias. Häntä työnnetään eläkkeelle nuoren miehen tieltä. Ikä- ja sukupuolirasismista lienee kyse.

Viimeisinä työpäivinään Huldan annetaan palata maahanmuuttajanaisen tapaukseen. Hulda ei usko kuolemaa itsemurhaksi. Tehtävästä tulee työuran vaarallisin. Persoonallisia ratkaisuja tekevän rikosetsivän omastakin kolhuisesta taustasta paljastuu salattua.

Teemoihin kytkeytyy moraalisesti kimurantteja rikoksia. Onko tapauksia, joissa motiivi pyhittää keinot? Islannin poikkeuksellinen maaperä, sen vuoret, laavatasangot ja jäätiköltä virtaavat joet antavat tapahtumille ainutlaatuiset näyttämönsä.

Romaani etenee Huldan tutkimusten ohessa kahdessa muussa tasossa. Kerrontatekniikka toimii. Tyhjäkäyntiä ei tarinassa ole, ja pelkistetty kieli on sujuvaa lukea. Pimeys ylitti odotukseni. Dekkarin huima lopetus sai jopa hykertelemään.

Mitähän tarjottavaa tekijällä onkaan kahteen seuraavaan osaan? Jo ensi syksynä ilmestyy Saari, jossa Hulda on vasta viisikymppinen ja seuraavassa osassa kymmenen vuotta sitäkin nuorempi.

Kirjoista on tekeillä myös tv-sarja.