Maaseudusta puhutaan usein vanhusvoittoisena, vaikka maaseutu on kasvattanut vuosikymmeniä nuoria kaupunkeihin.
”On epäreilua, että maaseudusta puhutaan taantuvana ja vanhuksia täynnä olevana paikkana. Jotenkin on tapana sanoa, että jos väki vähenee niin se on jonkun syy”, sanoo kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara.
Kaupungistuminen lähti kiihtyen kasvamaan noin 60 vuotta sitten. Silloin Suomeen syntyi noin 100 000 lasta joka vuosi. Näistä ihmisistä lähti silloin noin 10 000 joka vuosi Ruotsiin.
”Muutos on alkanut sieltä ja se muutos etenee kuin juna. Sitä kautta uudet syntyvät lapset ovat Ruotsissa. Jos syyllisiä etsitään, onko se ruotsin vika, että väestö vähenee ja monin paikoin ikääntyy ja uudet lapset syntyy yhä harvemmille kaupunkiseuduille”, pohtii Vaattovaara.