• Hyvä tarina myy, vaikka se ei olisi totta – näin arkisesta suomalaiskaupasta tehtiin menestyvä tuote

    Brändikirjan tekijä sanoo, että luulemme tekevämme asioita järjellä. Todellisuudessa tunne ratkaisee.
    Heikki Nuutinen (oik.) ja Martti Korpijaakko kirjoittivat jo toisen kirjan brändeistä.
    Heikki Nuutinen (oik.) ja Martti Korpijaakko kirjoittivat jo toisen kirjan brändeistä. Kuva: Kari Vähäsarja
    Lukemisto|Kulttuuri
    1.6.202317:15
    Jarmo Hankivaara

    Juuri toisen kirjan yritysten brändeistä valmiiksi saanut Heikki Nuutinen on vakuuttunut, että menestyvän yrityksen taustalla on hyvä tarina. Ja siinä meillä on vielä parannettavaa.

    Paljon on onnistumisiakin, ja siitä on Nuutisen mukaan hyvänä esimerkkinä Tokmanni.

    ”Muutama vuosi sitten kauppa oli punavalkoinen, arkinen kauppa. Sitten sille luotiin sympaattinen hahmo, joka rekalla kiertää Eurooppaa ja tekee hyviä kauppoja.”

    Tämä on juuri olennaista – yrityksen brändi puetaan ihmisen hahmoon. Ympärille luodaan inhimillinen, tunteisiin vetoava tarina.

    ”Ihmiset tietävät, ettei tarina välttämättä ole totta. Se kuitenkin ostetaan, koska tarina on niin hyvä”, sanoo Nuutinen ja huomauttaa, ettei Tokmanni ole mukana tässä kirjassa.

    Voisiko maataloustuottajat brändätä itsensä sankareiksi?

    ”Täysin mahdollista. Tarinan on oltava totta, mutta sitä voidaan värittää ja kaikki markkinointi alistetaan tukemaan brändiä.”

    Tuottajan olisi mietittävä muista erottuva tarina, joka voi pohjata vaikka 200-vuotiaaseen sukutilaan tai ekotuotteisiin ja jonka idea inhimillistetään vaikka ”herra Rahikaisen” hahmoon.

    Merkkejä maineesta -kirjan toinen osa on Nuutisen ja Martti Korpijaakon yhteistyötä.

    Nuutinen muistuttaa, että ihminen osaa loistavasti huiputtaa itseään.

    ”Perustelemme esimerkiksi autokaupat itsellemme ja muille erilaisilla järkisyillä, mutta todellisuudessa tunteet ja mielikuvat sanelevat ratkaisut.”

    Lisää aiheesta
    • Viljelyksestä vastaava Klaus Karjula (oik.) sekä myynnin ykkösmies Joonas Karjula pitävät tärkeänä, että maatilat uskaltavat poiketa totutuista tavoista.

      Maatalousyrittäjät | Uudenlaista potkua viljelyyn sosiaalisesta mediasta – Lännentila Oy luo brändiään tehokkaalla somenäkyvyydellä

    Artikkelin aiheet
    brändi
    tarinankerronta
    markkinointi
    Tokmanni
    Heikki Nuutinen
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta