• Eläinnäyttelyt ovat naurettavia tilaisuuksia, jotka kertovat ihmisen turhamaisuudesta: Maailman suurimman koiranäyttelyn voittaja antaa kuitenkin toivoa

    Näyttelyt ovat pyyhkineet arvovallallaan pöydät joista piipitetään, kuinka olisi ihan mukavaa, että koiraa voisi esimerkiksi vielä käyttää alkuperäiseen tarkoitukseensa.
    Kuva: Richard Washbrooke
    Lukemisto|Lemmikit
    18.4.202312:15
    Kolumni
    Tuulikki Viilo

    Onko mitään hartaampaa näkyä, kuin ulkomuototuomari tarkastelemassa gerbiiliä?

    Katselin toimitusta ilman hymyn häivää ja toivoin, että jyrsijän karvoituksen tippaus on kohdillaan.

    Ei ollut: kolme kertaa aavikkorotan kokoinen ruusuke jäi saamatta.

    Näyttelyt ovat ajautuneet epämääräiseen maineeseen.

    Niissä käyvät kölninvedeltä tuoksahtavat herrat sekä lattakenkäiset rouvat 40:n denierin sukkahousuissaan.

    Silti näyttelyt ovat pyyhkineet arvovallallaan pöydät joista piipitetään, kuinka olisi ihan mukavaa, että koiraa voisi esimerkiksi vielä käyttää alkuperäiseen tarkoitukseensa.

    Ja ihan kivaa olisi sekin, jos rodun edustajat eivät olisi sukua keskenään. Pötyä. Eihän dynastioitakaan niin luotu.s

    Ja kun valitaan voittajia ja häviäjiä, on ihmisen vaikea olla kiinnostumatta.

    Jokin sisälläni särkyi, kun katsoin Westminster Kennel Club -koiranäyttelyn Best in show (BIS) -kehän voittajaa vuodelta 2021. Se oli pekingeesi eli tutummin kiinanpalatsikoira, Wasabi.

    Lattanaamaisen Wasabin piti maata tilaisuudessa kylmäkallen päällä, vaikka areena oli ilmastoitu.

    Kylmää kyytiä saivat somessa myös Wasabin omistajat.

    Olisi tosin odottanut, että valinnan maineriskit tiedostettaisiin.

    Jo vuonna 2003 maailman suurimman koiranäyttelyn, britannialaisen Cruftsin voittaja ja niin ikään kylmäpussien päällä kökättänyt ”Danny”-pekingeesi joutui kohun keskelle. Dannyn poika voitti silti myöhemmin Yhdysvalloissa yhteensä 65 BIS-titteliä.

    Silti näyttelyitä ei voi ajatella pelkkinä turhuuksien missikisoina.

    Parhaimmillaan ne antavat kattavan kuvan rodusta ja voivat edistää eläinten hyvinvoinnille suotuisaa jalostusta.

    Tänä vuonna Cruftsin panokset olivat korkealla. Vuosi 2023 on Englannin Kennelklubin 150-juhlavuosi.

    Maailman himoituin BIS-titteli annettiin ensi kertaa Lagotto Romagnololle. Lagotto on taustaltaan vedestä noutava lintukoira.

    Rodun edustaja, nelivuotias Orca, valittiin voittajaksi 19 000 koiran joukosta.

    Orcalla on tuoreen BIS-tittelinsä lisäksi useita koiralle hyödyllisiä asioita: Sillä on kunnon kuono, kohtuullinen turkki ja tolkulliset mittasuhteet.

    Sekä se tärkein: Kehässä alati heilunut häntä.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Koirat on pidettävä kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti.

      Lemmikit | Koirien juoksentelu vapaana päättyi, tiedätkö mitä poikkeuksia sääntöön on?

    • Lemmikit | Suomalaisille koira on liki palvonnan kohde — siksi onkin herättävää mennä maahan, jossa asiat ovat toisin

    • Koira on Suomen suosituin lemmikki, ja sen ylläpitoon ollaan nyt valmiita investoimaan suuria summia.

      Koti | Tiesitkö: koira on Suomen suosituin lemmikki, mutta muualla EU:ssa on toisin

    Artikkelin aiheet
    eläinnäyttelyt
    koirat
    Crufts
    Westminster Kennel Club
    eläinten hyvinvointi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan