Elina Annola kuvaa aidosti keskenmenon kokevan naisen tunnot romaanissaan

Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin olevan Elina Annolan kolmannen romaanin henkilötarinoitten ytimessä on arvotalon huoneisto, jota vaihtuvat omistajat ovat vuosikymmenten varrella muokanneet.

Ensimmäisenä tuohon pääkaupungin maalintuoksuiseen kerrostaloasuntoon muuttaa maaseutupitäjän apteekkari perheensä ja palvelijansa kanssa.

Näkökulma on Vieno-tyttären, jonka vaiheita seurataan vuodesta 1929 vanhuuteen asti.

Kerronnan toinen taso vuorottelee vuodessa 2013. Anniina ja Leevi – tuore avopari – ihastuvat huoneistoon, jossa elämänjäljet jo näkyvät.

Leevin aiemmasta liitosta syntynyt 4-vuotias Milja asuu vuoroviikoin isällään. Anniina kiintyy Miljaan, mutta kaipaa kiihkeästi omaa lasta.

Vienon kohtaloksi tulee sodassa henkisesti rampautunut mies. Anniina puolestaan sairastuu vaikeaan homeherkkyyteen. Kun raskaustestissä viimein näkyy kaksi viivaa, muutamaa onnellista odotusviikkoa seuraa keskenmeno.

Samaan aikaan paljastuvat piiloon remontoidut kosteusvauriot.

Kotipesäksi tarkoitettu unelmahuoneisto ja kohtu rinnastuvat. Kummatkin on tyhjennettävä, ennen kuin elämää voi jatkaa. Alkaa pitkä ja turhauttava taistelu taloyhtiötä vastaan.

Myös lasta kaipaavan ja keskenmenon kokevan naisen tunnot Annola kuvaa aidosti. Se, mitä on vailla, osuu silmiin kaikkialla. Katse pysähtyy äitiensä kanssa ilakoiviin lapsiin. Hevospatsaallakin on varsansa.

Uusperheen ongelmat sivistysperheessä pyritään ratkomaan sivistyneesti.

Sukupolvitarinoita on kirjoitettu paljon, mutta jokaisen kokemus on ainutkertainen.

Annolakin tuo etenkin 2000-lukuun omat vivahteensa. Näin arkea on eletty ja eletään. Luopua on välillä pakko. Mutta se ei tarkoita luovuttamista, vaan suunnan tarkistamista.

Mainittakoon, että Elina Annolalla on kirjoittava sisar. Johanna Annolan vaivaistalon johtajattaresta kertovan romaanin Valkenee kaukainen ranta (Siltala) arvioin tässä lehdessä maaliskuussa.

Elina Annola: Luopuneet. 335 s. Teos 2024. Kuva: Teos kustantamo