• Saloran televisiosta Nokian matkapuhelimiin – Salon elektroniikkateollisuuden historia on koottu verkkonäyttelyyn

    Näyttelyn artikkeleita kuvittavat museon kokoelmista löytyvät esineet ja vanha mainosmateriaali.
    Monitorien testausta Salossa vuonna 1986.
    Monitorien testausta Salossa vuonna 1986.  Kuva: Salon elektroniikkamuseo
    Lukemisto|Historia ja perinne
    16.11.202317:15
    Juho Mäkelä

    Salon elektroniikkamuseon verkkonäyttely Salovisio on vapaasti tutustuttavissa netissä osoitteessa salovisio.fi. Verkkonäyttelyssä esitellään Salon elektroniikkateollisuuden historiaa 1920-luvun lopulta 2010-luvulle saakka.

    Näyttelyn artikkeleita kuvittavat museon kokoelmista löytyvät esineet ja vanha mainosmateriaali Salossa valmistetuista tuotteista. Työntekijöiden äänen tuovat kuuluviin lyhyet muistelmat eri vuosikymmenten tapahtumista.

    Salo, pieni varsinaissuomalainen kaupunki valtavien peltoalueiden ja perinteisen viljelykulttuurin ympäröimänä, on toiminut tärkeänä tapahtumapaikkana ja mahdollistajana elektroniikkateollisuuden kehitykselle. Teollisuudenalan historia Salossa kertoo vahvasti koko Suomen elektroniikkateollisuuden tarinaa.

    Kotimaisen kulutuselektroniikan juuret ovat 1900-luvun alkuvuosikymmenissä, jolloin tuotannossa oli radioita, sähkömoottoreita ja muita sähköteknisiä laitteita. 1950-luvulta alkaen Saloran televisioiden massatuotanto vauhditti elektroniikkateollisuuden huimaa kehitystä.

    Seuraavina vuosikymmeninä tuotanto kehittyi Salossa näköradioista tietokoneen näyttöihin ja matkapuhelimiin. 2000-luvun taitteen molemmin puolin Nokia Mobile Phones hallitsi maailman matkapuhelinmarkkinoita. Salossa Meriniityn tehdaskaupunginosan vireä ilmapiiri, Nokian valtava alihankintaverkosto sekä vahvat kansainväliset yhteydet kohottivat Salon Suomen piilaaksoksi, elektroniikkateollisuuden keskukseksi.

    Nokian kohtaamat kilpailupaineet ja epäonnistumiset kehitystyössä johtivat yrityksen negatiiviseen kehityskierteeseen ja vuonna 2012 yritys ilmoitti lopettavansa matkapuhelimien valmistuksen Salossa. Tämä päätös merkitsi suurta muutosta alueen elektroniikkateollisuudelle. Näihin murroksen vaiheisiin päättyy verkkonäyttelyn tarina.

    ”Monivuotinen mielenkiintoinen näyttelyprojektimme jatkuu tulevaisuudessakin. Nyt esillä oleva näyttely ei ole kaikenkattava selvitys Salon elektroniikkateollisuuden historiasta, vaan näyttelyä on mahdollista päivittää ja täydentää myös jatkossa”, kertoo elektroniikkamuseon amanuenssi Maria Salo tiedotteessa.

    Sivuston kautta on mahdollista lähettää museolle omia muistoja ja kokemuksia aiheeseen liittyen. Saatu muistitieto tallennetaan museon kokoelmiin.

    Juotostarkistusta TV-tehtaalla Salossa vuonna 1973.
    Juotostarkistusta TV-tehtaalla Salossa vuonna 1973.  Kuva: Salon elektroniikkamuseo
    Lisää aiheesta
    • Hiljainen hiipuminen pelottaa Salossa

    • ”Hyvin paljon voidaan tehdä paikallisen tarjonnan lisäämiseksi”, sanoo Yrityssalon kehittämispäällikkö Maija Pirvola ja toivoo, että tuottajat verkostoituvat tiiviimmin keskenään ja asiakkaidensa kanssa.

      Salossa viedään lähiruokaa kauppoihin ja kunnan ruokapöytiin

    • Oulussa on pikkuhiljaa päästy yli Nokia-työpaikkojen menetyksestä ja muista isoista irtisanomisista.

      Nokian irtisanomisista toivuttiin uusia yrityksiä perustamalla

    • ”Väitän, että tarjoamme todella hyvät palvelut alueilla”, sanoo Salon kaupunginjohtajana kaksi vuotta toiminut Lauri Inna.

      ”Salon tarinasta ei tullut ihan se, mitä sen piti olla” – aikoo silti olla Suomen tunnetuin maatalouskaupunki ensi vuonna

    • Akkutehdas voisi työllistää yli 300 henkilöä. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

      Valmet Automotive suunnittelee akkutehdasta Nokian entisiin tiloihin Saloon – työpaikkoja voisi tulla yli 300

    Artikkelin aiheet
    Salon elektroniikkateollisuus
    Salora
    Nokia
    Salo
    verkkonäyttely
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää