• Joulu lähestyy: Arkihuolesi kaikki heitä

    "Kappaleen ideana ei ole, että keskitytäänpä nyt jouluun ja unohdetaan nämä ikävät huoliasiat. Ideana on, että on olemassa Joku, jolle voi heittää huolet”, kuvaa tuttua joululaulua piispa Teemu Laajasalo.
    Lukemisto
    14.12.202018:20
    Riku-Matti Akkanen

    Arkihuolesi kaikki heitä,

    mieles' nuorena nousta suo!

    Armas joulu jo kutsuu meitä

    taasen muistojen suurten luo.

    Arkihuolesi kaikki heitä on Leevi Madetojan (1887–1947) säveltämä joulunajan kestosuosikki. Kappale on monelle tuttu niin koulun kuoroista kuin Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksista.

    Laulu henkilöityi niin vahvasti oululaissäveltäjään, että aikanaan puhuttiinkin Madetojan joululaulusta.

    Hän ehdotti joululauluaan myös virsikirjaan sen hartaan tunnelman vuoksi. Vaikka varsinaista virttä laulusta ei tullut, kappale jäi elämään ja vakiintui joulun ikivihreäksi.

    Kylmä voisko nyt olla kellä,

    talven säästä kun tuoksahtaa.

    Sanat jouluiseen sävelmään kirjoitti Alpo Noponen, joka oli Rantasalmella 1862 syntynyt kirjailija. Jouluruno syntyi hänen vapaa-ajan asunnollaan Inkoossa keskellä kesää 1916.

    Teksti julkaistiin samana vuonna Joulupukki-lehdessä, jossa Noponen oli toimittajana.

    Laulun ensimmäisessä säkeistössä kehotetaan unohtamaan arjen murheet ja valmistautumaan jouluun. Toinen säkeistö kertoo syvällisemmin joulun merkityksestä koko ihmis­kunnalle.

    Syttyi siunattu joulutähti

    yöhön maailman raskaaseen.

    Helsingin piispa Teemu Laajasalo kiteytti joulutervehdyksessään vuonna 2017 laulun sanoman näin:

    ”Ihmisellä on huolia. Kappaleen ideana ei ole kuitenkaan se, että keskitytäänpä nyt jouluun ja unohdetaan nämä ikävät huoliasiat. Ideana on, että on olemassa Joku, jolle voi heittää huolet.”

    Laajasalon mukaan joulutähti, josta laulussa kerrotaan, ei ole kaukana historiassa, vaan läsnä omassa ajassamme.

    Kauneimmat joululaulut kaikuvat tänäkin vuonna koronarajoituksista huolimatta.

    Täpötäysien kirkkojen sijaan tilaisuuksia pidetään mahdollisuuksien mukaan ulkotiloissa.

    Eräät seurakunnat järjestävät joululauluvaelluksia ja jo keväältä tuttuja parvekelaulajaisia.

    Ajan hengen mukaisesti joululauluja lauletaan myös tietokoneiden äärellä striimausta seuraten. Turvaväleistä huolehtiville lauluniekoille on tarjolla lisäksi Kauneimmat joululaulut -karaokea.

    Kirjoittaja on Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkö.

    Artikkelin aiheet
    joulu
    Arkihuolesi kaikki heitä
    Leevi Madetojan
    Alpo Noponen
    Kauneimmat joululaulut
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”