Lehmät olivat Tassulle pitkään kauhistuksen aihe, vaikka geenien perusteella paimentaminen olisi pitänyt olla verissä. Kuva: Leena Kivelä
Sekarotuinen Tassu haki identiteettiään ja lopulta löysi sen – kahdesta paheesta se ei pääse eroon
Jokaisella koiraroduilla on omat piirteensä, mutta entäpä kun perimässä on puolentusinaa eri rotua? Eipä tule kukaan ainakaan tylsäksi haukkumaan.Tilaajalle
Ahtaat paikat ovat Tassun intohimo. Sieltä voi tarkkailla maailmaa ruohonjuuritasolla. Kuva: Leena KiveläNavetassa Petäjävedellä lehmät kirmaavat laitumelle, ja kahdeksanvuotias tyttökoira Tassu käskyttää heitä – tai ainakin on käskyttävinään ja lehmät puolestaan tottelevinaan.
Yksikin hieho vilkaisee taakseen välinpitämättömän näköisesti ja löntystelee verkkaisesti eteenpäin kuin ajatellen, että ”annapa kuule olla”.
Geeniperimästään huolimatta Tassu on käynyt pitkän matkan osa-aikaiseksi navettakoiraksi .
”Tassu pelkäsi lehmiä pitkään, vaikka sen emossa on paljon karjakoiraa. Lenkilläkin se kulki aina sillä puolelle tietä, joka oli laitumesta kauempana”, kertoo maitotilan ja Tassun emäntä Leena Kivelä.
Tassun äidissä on tosiaan ainakin bordercollieta ja australiankelpieta sekä poro- ja hirvikoiraa.
Isäkään ei geeneiltään puhtain pulmunen ole.
”Beaglemix”, sanoo Tassun kasvattaja.
Sekarotuisuus ei ollut itseisarvo, kun perheeseen katseltiin koiraa.
Luopuminen edellisestä koirasta otti Kivelän perheessä niin koville, ettei uutta voinut ajatellakaan. Sitten lapset kasvoivat ja alkoivat kinuta koiraa.
”Valion tuottajien verkkopalvelussa on kauppapaikka. Yhdellä maitotilalla Varpaisjärvellä oli myynnissä koiranpentuja. Päätimme, että haetaan pois.”
Pentu kotiutui hyvin, ja vähitellen sille alettiin miettiä paimenen hommia. Tassu oli toista mieltä, sillä navetta ja lehmät olivat sille käymätön paikka. Se saattoi kyllä kurkistaa navettaan, mutta otti saman tien tassut alleen.
”Vilkkaana koirana se ehkä pentuna sai osumaa sähköaidasta, mikä saattoi vaikuttaa pelkoon”, Kivelä pohtii.
Vasta vuosi sitten kesällä Tassu rohkaisi luontonsa ja hivuttautui ruokintapöydälle osin herkkujen kannustamana.
Samalla se huomasi, ettei pelättävää ole.
”Ei se nyt rehellisesti sanottuna vieläkään suurta kauhua herätä lehmissä kovasta räksytyksestä huolimatta. Joku lehmistä saattaa toki joskus lähteä karkuun, mutta yleensä toimitaan hyvässä yhteisymmärryksessä”, Kivelä toteaa diplomaattisesti.
Hän lisää, että työnarkomaaniksikaan Tassua ei voi haukkua.
”Sillä ei ole myöskään ennen puoltapäivää mitään kiirettä ulos, ellei se sitten lähde minun kanssani aamulla navettahommiin.”
Työnarkomania on tuntematon asia Tassulle.
Monista geeneistä on syntynyt pääosin ystävällinen luonne, jolla on toki paheensa. Himo ruokaan ja pelko sen katoamisesta on yksi pahimmista, eikä sitä ole saatu koskaan kitkettyä.
”Tassu murisee ja irvistelee vakuuttavasti, jos joku lähestyy ruokakuppia”, Kivelä toteaa.
Lisäksi sen pakkomielteenä ovat ahtaat paikat. Toissakesänä se meni vanhan talon rossipohjan alle ja jouduttiin kiskomaan sieltä pois. Toisen kerran se juuttui terassin alle niin, että lapiohommiksi meni.
Vaikka Tassu on valtaosin pihalla vapaana, rodut eivät ole enempää sekoittuneet.
”Kosijoita ei ole, sillä irtokoirat ovat vähentyneet radikaalisti verrattuna vaikkapa 1990-lukuun. Lapset ovat kyllä toivoneet pentuja, mutta tällä mennään.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
