Puretaanko vai säästetäänkö vanhat betonirumilukset?
Moni 1960–1970-lukujen betonirakennus on rehellisesti ruma. Silti osa niistä on suojeltu sen jälkeen, kun vanhempien jugend- ja puutalojen hävittäminen alkoi kaduttaa.
Vastikään puretun Åbo Akademin Gadolinian on suunnitellut vuonna 1969 arkkitehti Woldemar Baeckman. Rakennuksen kahvilaosa ja ulkoterassi säilytetään Turun museokeskuksen toiveen mukaisesti. Kuva: Arash Matin / YleMakkaratalo on hallinnut Helsigin ydinkeskustan maisemaa vuodesta 1967. Helsingin päärautatieasemaa vastapäätä sijaitseva rakennus on saanut nimensä sen ympäri kiertävästä betonitasanteesta. Sen suojassa sijaitsi aikoinaan parkkihalli korostaen autoliikennettä, josta nykyään halutaan keskustassa eroon.
Ties mitä kauniita rakennuksia moisen möhkön alta on purettu. Sen sisäpihalle puristuksiin on jäänyt Eliel Saarisen suunnittelema rakennus vuodelta 1910. Makkaratalo symboloikin vanhan kaupunkimiljöön hävitysaaltoa 1960–1970-luvuilla.
Myöhemmin Makkaratalo itse julistettiin suojelluksi. Näin on varmasti käynyt monen betonirakennuksen kohdalla. Ensin purettiin vanhoja jugend-, renessanssi- ja puutaloja ja nyt katumuksen jälkiaallossa ei uskalleta purkaa rumaakaan.
Paitsi että paikon uskalletaan ja on pakkokin rakennusten huonon kunnon tai toimimattomuuden takia. Åbo Akademin kampukselta purettiin vastikään laboratoriorakennus Gadolinia ja entistä ehompi rakennetaan tilalle.
Turun Gadolinian tarinaan perehdytään Ylen Teema & Fem -kanavalla tiistaina esitettävässä, Mikaela Weurlanderin dokumentissa, joka pureutuu betonirakentamisen unelmiin ja ongelmiin.
Gadolinian kohtaloon pohjaten esitetään kysymyksiä: Milloin pitää purkaa, milloin säilyttää? Mikä on kaunista, ja mikä on rumaa? Miten voi tasapainoilla taloudellisten ja ekologisten arvojen välillä?
Ohjelmassa esitetään ja kommentoidaan useita esimerkkejä 1960-luvun arkkitehtuurista, kuten Oulun kaupunginkirjasto ja -teatteri, Roihuvuoren ala-aste Helsingissä, Espoon Tapiola. Monissa rakennuksissa haiskahtaa vanha maailma ja nostalgia.
Arkkitehdit Juhani Pallasmaa ja Matti Takala puhuvat 60-luvun betoniunelmista. Lisäksi mukana ovat Arkkitehtiliiton puheenjohtaja Henna Helander, tietokirjailija Mikko Laaksonen, Arkkitehtuurimuseon Petteri Kummala, Arkkitehtuurikapinan Marjo Uotila ja You Tell Me -kollektiivin opiskelijat Aalto-yliopistosta.
Jatkossa pitäisi pohtia rakentamisen ilmastopäästöjä etenkin materiaalivalintojen osalta. Milloin on tarvetta rakentaa betonista, vai voitaisiinko sittenkin käyttää uusiutuvaa puuta.
Ehkä materiaaleja ei kannatakaan asetella vastakkain, sillä molempia tarvitaan. Yksikään talo ei rakennu pelkästä puusta, vaan tarvitaan myös kiveä, terästä ja lasia.
Arkkitehdeillä on paljon vaikutusvaltaa siihen, miten ja kuinka paljon rakennusmateriaaleja käytetään. Kuinka järeää ja mistä materiaaleista pitää rakentaa, jotta rakennus olisi mahdollisimman pitkäikäinen? Miten osia voidaan vaihtaa ja rakennuksen käyttötarkoitusta muuttaa helposti?
Uskon, että näyttävää voidaan rakentaa myös vähäpäästöisesti. Tuskin kukaan kaipaakaan uudistuotantona brutalistisia makkarataloja tai krumeluureja kivikirkkoja.
Kevyt, hengittävä, raikas, puinen pinta on ilo silmälle, kuten kenties ilmastolle ja terveydellekin.
Yle Teema & Fem tiistaina klo 18.30, sunnuntaina klo 9.00 ja Yle Areena- Osaston luetuimmat
