

Harva tietää, että eteläpohjalainen kansallisasuste helavyö on niittänyt aikanaan kansainvälistä suosiota.
Vyö on koristanut yli 100 miljoonaa äänitettä myyneen amerikkalaisen laulajan Cherin lantiota. Artisti käytti sitä musiikkivideollaan If I could turn back time ja Las Vegasin keikallaan.
Tähti laulaa vuonna 1989 julkaistulla videollaan sotalaivan kannella ja yhdisti kilisevän vyön mustaan nahkatakkiin, sukkahousumaiseen bodysuitiin, mustiin saapikkaisiin ja näyttäviin hopeakoruihin. YouTubessa videota on katsottu jo yli 24 miljoonaa kertaa.
Vyö oli päätynyt Cherille eteläpohjalaismiehen kautta. Laulaja oli saanut sen lahjaksi häneltä.
Vaikka helavyö oli erittäin kuuluisan laulajan käytössä, siitä ei seurannut mitään erityistä myyntipiikkiä kauhavalaiselle puukkotehtaalle Iisakki Järvenpäälle, joka valmistaa yhä helavöitä.
”Niinä aikoina ei ollut vielä sosiaalisen median voimaa ja YouTubea, josta ihmiset olisivat voineet kerätä inspiraatiota”, pohtii yrittäjä Jarkko Haukkala Iisakki Järvenpäästä.
Helavyön suosio ei jäänyt pelkästään Amerikan mantereelle.
Kymmenen vuotta ennen Cherin videota helavyötä oli esitelty Pariisin muotiviikoilla Louis Férauldin muotitalon kevätnäytöksessä tammikuussa 1978. Louis Férauld oli ranskalainen muotisuunnittelija, joka kuoli vuonna 1999.
Helavyö koristi mallien vyötäröä muun muassa väljien takkien ja iltapukujen päällä, joissa oli runsaasti poimutuksia ja pliseerauksia. Osa malleista piti vyötä alhaalla lantiolla.
Tiensä vyö oli löytänyt sinne suomalaisen vaatesuunnittelijan Tuula Korkaman kautta, joka työskenteli Férauldilla. Muotinäytökseen noin 30 helavyötä toimitti Iisakki Järvenpään tehdas.
”Niitä tuli myyntiin Pariisiin sen jälkeen joksikin aikaa”, kertoo Jarkko Haukkala.
Youtubessa videota on katsottu jo yli 24 miljoonaa kertaa.
Alun perin tämä eteläpohjalaisen miehen kansallisasuste oli herättänyt ihastusta Ranskassa, kun Tuula Korkamalla oli ollut Pariisissa näytteillä yksi helavyö. Helavyötä oli käytetty 1970-luvun puolivälistä alkaen Suomessa farkkujen kanssa.
Muotinäytöksen siivittämänä muun muassa Lontoon Férauldin muotitalon johtaja oli tiedustellut vöitä. Myös suomalaiset valokuvamallit olivat käyttäneet vyötä ulkomailla.

Helavyötä eli lappavyötä pidettiin osana juhlapukua Etelä-Pohjanmaalla todennäköisesti jo 1700–1800-luvuilla. Tarkemmasta paikkakunnasta, mistä perinne alkoi, ei ole tietoa.
Tähtikuvioiset, messinkiset helat kuuluivat Etelä-Pohjanmaan kansallispuvun helavyöhön. Nykyisin siihen on pujotettu sydänkuvioiset metalliset helat. Historian varrella eri pitäjissä on käytetty erilaisia helavöitä, joissa on saattanut olla myös tähti- ja sydänkuvioita sekaisin, Haukkala sanoo.
”Nahka ei ollut silloin tietenkään värjättyä vaan ihan luonnonvaaleaa, lähinnä beigeä parkkinahkaa.”
Etelä-Pohjanmaan kansallispuvun helavyö vakiintui Haukkalan mukaan ajan myötä punaiseksi. Keski-Pohjanmaan helavyö oli sen sijaan vaalea ja siinä oli sydämenmalliset helat.
Joidenkin mielikuvissa helavyöt yhdistyvät väkivaltaa ihannoiviin, rellestäviin ja kuolemantuottamuksiin syyllistyneisiin Härmän häjyihin. Tämä johtuu puukoista, jota häjyt käyttivät.
”Mutta Iisakki Järvenpään valmistamilla puukoilla, Härmän kaksineuvoisilla puukoilla, ei ole mitään tekemistä näiden häjyjen puukkojen kanssa”, Haukkala korostaa.
Isontalon Antti ja Rannanjärvi käyttivät omia puukkojaan jo kymmenen vuotta ennen kuin Iisakki Järvenpää edes aloitti puukkojen valmistuksen Kauhavalla.
”Häjyjen puukoissa ei ollut vyöhön kiinnitettävää tuppia, toisin kuin meillä.”
Kansallispuvun asusteita saa nykyään yhdistellä vapaasti myös arki- ja juhlavaatteiden kanssa. Rohkeimmat yhdistävät eri maakuntien kansallispukujen osia toisiinsa, mitä pidetään normien vastaisena. Tämä on kuitenkin harvinaisempaa.
”Kansallispukuneuvoston kansallispoliisit lopettivat toimintansa vuonna 2010. Näistä tiukoista säännöistä kumpuaa se ajatus, että helavyö kuuluisi vain miehille ja sitä tulisi käyttää pelkästään kansallispuvun kanssa.”
Helavyötä voivat näyttää niin miehet kuin naiset. Suomen kansallispukukeskuksen mukaan tämä on piristävä tapa tuoda värikkäitä kansallispukuja esiin nykymaailmassa.
”Vaimoni piti helavyötä viime syksynä käsityömessuilla, niin joku tuli sättimään, että tuohan on miesten vyö. Mutta viisasteluun ei ole oikeutta kenellekään.”
Kansallispuvut ovat hyvin kalliita, Haukkala muistuttaa.
”Onkin typerää, jos vyö jää vain kaappiin pölyttymään.”
Helavyötä voi Haukkalan mukaan käyttää kaikissa juhlissa.
”Kaikki riippuu asukokonaisuudesta. Uskoisin, että hautajaisiinkin se sopii, jos vainaja on itse käyttänyt sitä ahkerasti”, Haukkala aprikoi

”Uskoisin, että hautajaisiinkin helavyö sopii, jos vainaja on itse käyttänyt sitä ahkerasti.”
Helavöiden myyntimäärä vaihtelee 200–300 kappaleen välillä vuosittain 143-vuotiaalla puukkotehtaalla Iisakki Järvenpäällä. Sitä löytyy kuudesta eri materiaalista tai väristä, kolmessa eri pituudessa ja vöitä on myös puukon soljella tai ilman. Heloja on sekä tähti- että sydänkuvioisia. Ne valmistetaan kullanvärisestä messingistä tai harmaasta uushopeasta.
Helavyö on täysin suomalainen tuote. Materiaalit ovat kotimaisia ja tuotteet myös valmistetaan tehtaalla vanhoilla koneilla ja menetelmillä.
”On tärkeää korostaa kotimaisuutta, koska nykyisin markkinoilla on myös näennäisesti kotimaisia tuotteita.”
”1970-luvulla Kiinassa myytiin samanmallista helavyötä, joka oli muuten aivan identtinen, mutta siitä puuttui Iisakki Järvenpään logo. Myös puukkojemme osia on kopioitu Kiinassa”, Haukkala harmittelee.
Helavyöt käyvät kaupaksi erityisesti ennen joulua ja myös kesällä, kun Kauhavan seudulla Iisäkki Järvenpään puukkotehtaalla liikkuu matkailijoita. Vöitä ostavat lähinnä suomalaiset, vain vajaa joka kymmenes vyö myydään ulkomaille.
Eteläpohjalaisesta perinnevyöstä on olemassa myös samantyylisiä koruja, korvakoruja ja rintaneuloja. Niin koruja kuin vöitä on tehnyt tunnetuksi Lauri Tähkä ja Elonkerjuu esiintymisasuissaan.
”Korut syntyivät, kun joku teki nukelle eteläpohjanmaan kansallispukua. Materiaalit loppuivat häneltä yllättäen, niin helavyön rippeistä tehtiin korut.”
Lähteet: Aamulehti 25.1.1978, Ilkka 27.1.1978, Suomen käsityön museo