• Kissan kehräyksen salaisuus selvisi: Niillä on äänen tuottamiseen oma apuväline

    Kissan kehräyksen pitäisi olla oikeastaan mahdotonta.
    Kissa kehrää tyytyväisenä, mutta myös sairas kissa voi rauhoittaa itseään kehräämällä.
    Kissa kehrää tyytyväisenä, mutta myös sairas kissa voi rauhoittaa itseään kehräämällä. Kuva: Markku Vuorikari
    Lukemisto|Lemmikit
    25.1.202420:30
    Tuulikki Viilo

    Kissan kehräys on erikoinen ilmiö. Sen pitäisi olla oikeastaan mahdotonta.

    Vain muutaman kilon painoinen eläin tuottaa kehrätessään niin matalaa ääntä, ettei taitavinkaan bassolaulaja pääse äänellään yhtä täyteläisiin syvyyksiin.

    Muita ääniä, kuten maukumista, kissa tuottaa ihmisen tavoin kurkunpään alueella olevien äänihuulten avulla.

    Aiemmin luultiin, että kissat tuottavat kehräystä erityisellä mekanismilla, jonka aikana ne rentouttavat äänihuulissaan olevia lihaksia.

    Wienin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa kuitenkin todettiin, ettei tällaista lihastyötä kehräyksen tuottamiseksi tarvita.

    Kissoilla on nimittäin kehräykseen oma apuvälineensä: Viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että niillä on äänihuulissaan erityinen ”pehmuste” tai tyyny.

    Vaikka kehräys yhdistetään usein kissan rentouteen ja tyytyväisyyteen, niin ei aina ole.

    Uuden tutkimuksen valossa tiedetään, että kissat voivat tuon tyynyn avulla tuottaa 25—30 hertsin taajuudella olevia ääniä ilman mitään lihastyötä.

    Tavallinen miehen puheäänen taajuus eli puhekorkeus on keskimäärin 100–130 hertsiä. Naisella puheäänen taajuus on oktaavin korkeampi, noin 180–220 hertsiä.

    Vaikka kehräys yhdistetään usein kissan rentouteen ja tyytyväisyyteen, niin ei aina ole.

    Myös nälkäinen tai sairas kissa voi kehrätä. Kissan synnytyksenkin aikana on mahdollista kuulla kehräystä, kertoo eläinten käyttäytymistieteen tohtori ja tietokirjailija Helena Telkänranta kirjassaan Millaista on olla kissa? (SKS Kirjat 2023).

    Lisää aiheesta
    • Navetta- ja tallikissat ovat Telkänrannan mielestä kaikkein ongelmattomimpia kissoja.

      Lemmikit | Navetta- ja tallikissoja pitäville synninpäästö – ”Navettakissat elävät kaikkein lähimpänä alkukantaisen kissan elämää”

    • Koira on tunteella mukana oman ihmisensä arjessa. Aihekuva, kuvan koira ei liity tapaukseen.

      Lemmikit | Koiran tehtävä ei ole huolehtia mielenterveydestäsi: lemmikkien kutsuminen terapeuteiksi pitäisi lopettaa

    • Uroskissa Maukan iästä ei ole tarkempaa tietoa, sillä se on kasvanut Lapin luonnossa ja todennäköisesti myös syntynyt siellä.

      Eläimet ja kasvit | Maukka löytyi Lapissa harhailleesta kissapopulaatiosta – korvansa pahasti palelluttanut kolli on etsinyt kotia jo yli vuoden

      Tilaajalle
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan