

Yksi Suomen television pitkäaikaisimmista viihdeohjelmista, Levyraati, palasi viime viikolla ruutuun lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Sarjassa laitetaan tutulla konseptilla uutta musiikkia paremmuusjärjestykseen lauantai-iltaisin. Raatilaiset kuuntelevat sekä kotimaisia ja että ulkomaisia kappaleita, ja pisteyttävät ne yhdestä kymmeneen.
Levyraadin ytimessä on tuore, etupäässä kotimainen, musiikki, ohjelman vastaava tuottaja Lilli Blomberg kertoo MT:lle.
”Ohjelman perusidea on ajaton; kuunnellaan musiikkia ja kerrotaan mitä mieltä siitä ollaan. Musiikin asiantuntijoiden myötä viihtymisen ohella katsoja voi parhaimmillaan myös oivaltaa musiikista jotain uutta”, Blomberg sanoo.
Musiikkiohjelmat ovat lineaarisessa televisiossa viikonlopun katsojasuosikkeja. Ylen Elämäni biisin marraskuinen finaalilähetys, jossa presidenttiehdokkaat kertoivat omista suosikkikappaleistaan, tavoitti peräti 1,5 miljoonaa suomalaista. Nelosella Vain elämää keräsi edelleen syksyn 14. tuotantokaudella hyvin yleisöä. Viisi ohjelman jaksoa pääsi Nelosen vuoden 20. katsotuimman ohjelman listalla. MTV:n vastaus tähän musiikkiohjelmien katsojakilpailuun on nostalginen Levyraati. Yhtiön ohjelmistoon kuuluvat myös LOVE ja Masked Singer Suomi.
Ohjelman perusidea on ajaton; kuunnellaan musiikkia ja kerrotaan mitä mieltä siitä ollaan.
Alun perin Levyraatia esitettiin televisiossa vuosina 1961–1997. Ohjelman ensimmäinen juontajana toimi Jaakko Jahnukainen, mutta Levyraadin vetäjistä tunnetuin lienee viihteen monitoimimies Jukka Virtanen. Kun Levyraati palasi pienen tauon jälkeen televisioon 2002, juontajaksi tuli Raakel Lignel. Hänet korvattiin kuitenkin jo seuraavana vuonna Ruben Stillerillä.
Jenni Pääskysaari toimii uuden Levyraadin puheenjohtajana, ja hän valitsee ohjelmassa kuultava kappaleet työryhmänsä kanssa. Viimeksi hän työskenteli käsikirjoittajana ja juontajana Pitääkö olla huolissaan? -paneelishowssa. Helmikuusta alkaen Pääskysaari nähdään myös MTV:n Aarrepaja- ja Sanansaattajat-ohjelmissa.
Pääskysaaren luotsaama viisihenkinen raati koostuu vakiojäsenistä sekä viikoittain vaihtuvista vieraista. Jokaisessa jaksossa nähdään vaihtuva julkisuudesta tuttu vieras ja tavisraatilainen, johon tehtävään pystyivät halukkaat hakemaan mukaan.
Levyraadin jäsenistä suomalaiseen televisiohistoriaan ovat jääneet erityisesti persoonalliset vakiotuomarit Klaus Järvinen, Pirkko Liinamaa ja Tapani Ripatti. Eppu Normaali esimerkiksi omisti Klaus ”Klasu” Järviselle (1936–2020) oman kappaleenkin Musiikillishygieninen lausunto.
Oulunkylän pop- ja jazzopiston perustaja Järvinen tunnettiin purevista asiantuntijalausunnoistaan. Juice Leskisestä Järvinen totesi "hyvä runoilija, mutta ei osaa laulaa". Junnu Vainio puolestaan kuulosti kornilta. Järvinen kertoi MTV3:n 80-vuotishaastattelussa, että Juice ei antanut koskaan kritiikkiä anteeksi, Junnu antoi.
2000-luvun alussa Levyraadissa ainoana vakioraatilaisena toimi Njassa. Uuden Levyraadin vakioraatilaisina nähdään musiikkialan vaikuttaja Asko Kallonen, dj, näyttelijä ja radiojuontaja Lina Schiffer, kitaristi Mikko Kosonen sekä muusikko ja tuottaja Väinö Karjalainen. On kiinnostava nähdä, ruotiiko Keban entinen kitaristi Asko Kallonen artisteja yhtä ankarasti kuin 2000-luvulla Idolsissa.
Juice Leskisestä Järvinen totesi "hyvä runoilija, mutta ei osaa laulaa". Junnu Vainio puolestaan kuulosti kornilta.
Kenelle uusi Levyraati on sitten suunnattu? Moni nuori ei varmaan muista enää koko ohjelmaa.
”Levyraati on musiikkiohjelmien todellinen klassikko – ja vaikka ohjelma itsessään ei ehkä ole nuoremmille sukupolville tuttu, itse konsepti, jossa kuunnellaan ja arvioidaan biisejä, on tuttu vaikkapa koulun musiikintunneilta ja kaveriporukoiden mökkiviikonlopuista, ohjelman vastaava tuottaja Lilli Blomberg sanoo.
Levyraadin tapaan myös monet muut takavuosikymmenten suosikkiohjelmat Bumtsibum, Onnenpyörä, Napakymppi ja Kymppitonni pyörivät taas televisiossa. Mistä tämä ilmiö kertoo?
”Toisaalta MTV:llä on tälläkin kaudella runsaasti kokonaan uusia ohjelmakonsepteja ja -formaatteja (Race Across the World Suomi, Tabu, Kolmiodraama), joten Levyraati sopii hyvin näiden uutuuksien joukkoon tuttuna, lämminhenkisiä -ehkä nostalgisiakin- tunteita herättävänä ohjelmana. Musiikkiohjelmat puhuttelevat usein laajoja kohderyhmiä, tähän Levyraatikin tähtää”, Blomberg vastaa.

Levyraati MTV3 lauantaina klo 21.00 ja MTV Katsomo.