• Jouluhössötyskö aikaista? Vielä mitä – britit varaavat joulupöydän ja ostavat joulusuklaat jo syyskuun alussa

    Jouluajan tuotteet, kortit, jouluvalot ennättivät Suomessa ruokakaupan hyllyille – ja jouluradiokin aloitti soittonsa poikkeuksellisesti jo 5. marraskuuta.
    Ensimmäiseen adventtiin on oli vielä lähes kolme kuukautta aikaa, kun jouluajan tuotteet tulivat tarjolle ruokakaupan hyllyille Isossa-Britanniassa.
    Ensimmäiseen adventtiin on oli vielä lähes kolme kuukautta aikaa, kun jouluajan tuotteet tulivat tarjolle ruokakaupan hyllyille Isossa-Britanniassa. Kuva: Kimmo Lundén
    Lukemisto
    6.11.201818:20
    Kimmo Lundén

    Joulupaniikki, nyt se alkoi! Joulumusiikin pää-äänenkannattaja Jouluradio palasi radioaalloille poikkeuksellisen aikaisin tänä vuonna, maanantaina 5. marraskuuta. Aiempina vuosina kanava on pyörähtänyt käyntiin vasta ensimmäisenä adventtina.

    Jouluoluet on pantu jo elokuussa, ja olleet kaupan hyllyillä jo lokakuusta.

    Partiolaiset ovat aloittaneet perinteisen kalenterien myyntinsä.

    Kiireisimmät ovat sytyttäneet pihoilleen jouluvalot, -kortit, ja suklaat ovat kaupan hyllyillä. Kinkkujenkin myynti on paikoin jo aloitettu – lihatalot ovat tehneet toimitussopimuksensa jo keväällä kauppaketjujen kanssa.

    Suomalaiset jäävät jouluvalmisteluissaan kuitenkin paljon jälkeen brittejä. Isossa-Britanniassa ensimmäiset varaukset pubien ja ravintoloiden joulupöytiin tehdään tyypillisesti jo elokuun lopussa. Syyskuun alussa pubi kuin pubi aloittaa joulusesongin markkinointinsa.

    Jutun kuva on Oxfordin Westgaten ostoskeskuksesta syyskuun ensimmäiseltä viikolta. Sainsburyssa hyllyt oli täytetty joulun suklaakonvehtirasioille, joulukorteilla - joulun lahjapapereillakin. Kolme kahden hinnalla, mainosti Ison-Britannian kolmanneksi suurin ruokakauppaketju valikoimiaan.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin