• Onnelan Kesäteatterin Ulvova mylläri on kertomus erilaisuuden hyväksymisen vaikeudesta

    Näytelmässä käsitellään synkkiä teemoja, mutta myös huumori ja rakkauskin pilkahtelevat.
    Gunnar Huttusen roolissa esiintyvä Jussi Muilu ja Sanelma Käyrämönä seikkaileva Linda Huhtaluhta ovat Onnelan Kesäteatterin Ulvova mylläri -näytelmän keskushenkilöt.
    Gunnar Huttusen roolissa esiintyvä Jussi Muilu ja Sanelma Käyrämönä seikkaileva Linda Huhtaluhta ovat Onnelan Kesäteatterin Ulvova mylläri -näytelmän keskushenkilöt. Kuva: Johannes Tervo
    Lukemisto
    2.7.201822:01
    Jukka Koivula

    Kauhavan Alahärmässä toimivan Onnelan Kesäteatterin ohjelmistoon on tänä kesänä valikoitunut Milko Lehdon tuore dramatisointi Arto Paasilinnan klassikkoromaanista ulvova mylläri.

    Ulvovan myllärin miljöönä on sotien jälkeinen, Pohjois-Suomessa Kemijoen rantamilla sijaitseva pieni Suukosken maalaiskylä.

    Etelästä kotoisin oleva, sodassa traumatisoitunut ja vaimonsa menettänyt Gunnar Huttunen ( Jussi Muilu) saapuu Suukoskelle ja ostaa sieltä myllyn aloittaakseen siellä uuden elämän myllärinä.

    Paikalliset suhtautuvat kuitenkin muualta tulleeseen Huttuseen alusta asti epäileväisesti, eivätkä Huttusen oudot tavat helpota tilannetta.

    Hän ajautuu kyläläisten kanssa konfliktiin toisensa perään. Kun Huttunen alkaa vielä ulvoa öisin, päättävät paikalliset asukkaat laittaa myllärin kuriin.

    Monien tragikoomisten vaiheiden jälkeen Gunnar viedään mielisairaalaan Ouluun. Siellä hän päätyy suljetulle osastolle, mutta onnistuu pakenemaan.

    Huttunen palaa Suukoskelle, mutta on nyt lainsuojaton. Hän joutuu piileksimään pohjoisen metsissä ja erämaissa tukenaan vain myötämielinen paikallinen poliisi Portimo ( Maija-Liisa Isosomppi), postinkantaja ja pontikankeittäjä Piittisjärvi ( Sinikka Koskinen) sekä kerhoneuvoja Sanelma Käyrämö ( Linda Huhtaluhta), jonka kanssa Huttunen ajautuu romanttiseen suhteeseen.

    Katkeroitunut ja nurkkaan ahdistettu Huttunen ajautuu lopulta äärimmäisiin tekoihin ja alkaa terrorisoida Suukosken kylää.

    Toistuvana teemana näytelmässä on ihmisen raadollisuus ja kykenemättömyys ymmärtää erilaisuutta omasta turvallisesta asemasta käsin.

    Näytelmässä käsitellään synkkiä teemoja, mutta myös huumori ja rakkauskin pilkahtelevat.

    Pääosassa Jussi Muilu tekee vakuuttavaa jälkeä kummallisena ja äkkipikaisena, mutta myös väärinymmärrettynä ja pohjimmiltaan kilttinä myllärinä.

    Muista rooleista edukseen erottuu erityisesti Linda Huhtaluhdan esiintyminen Sanelma Käyrämönä, joka tasapainoilee Huttuseen rakastumisen ja ennakkoluuloisten kyläläisten asennemuurin ristipaineessa.

    Ulvovaa Mylläriä esitetään Onnelan Kesäteatterissa Alahärmässä vielä keskiviikkona 4.7. klo 19, torstaina 5.7. klo 19, perjantaina 6.7. klo 19, lauantaina 7.7. klo 14, sunnuntaina 8.7. klo 18 sekä keskiviikkona 11.7. klo 19.

    Artikkelin aiheet
    teatteri
    Onnelan Kesäteatteri
    Ulvova mylläri
    erilaisuuden hyväksyminen
    Arto Paasilinna
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan