• Nyt alkaa olla oikea hetki istuttaa ensimmäiset sipulikukat – peuran- ja myyränkestäviäkin lajeja löytyy

    Kukkasipulien kanssa kannattaa satsata laatuun. Osa lajeista tulisi istuttaa piakkoin, sillä niiden juurtumisaika on pitkä. Ne pitäisikin saada maan poveen jo syyskuun aikana.
    Tilaajalle
    Syys–lokakuussa tehty istutus takaa, että kukka­sipulit ehtivät juurtua ennen talven tuloa ja kukoistavat keväällä kauniisti.
    Syys–lokakuussa tehty istutus takaa, että kukka­sipulit ehtivät juurtua ennen talven tuloa ja kukoistavat keväällä kauniisti. Kuva: Säde Aarlahti
    Lukemisto|Piha ja puutarha
    14.9.202419:00
    Säde Aarlahti

    Pulleiden kukkasipuleiden sisällä kaikki on jo valmista kevään kukintaa varten. Sipuleiden tarvitsee vain kasvattaa juuret, jotta ne saavat imettyä maasta kosteutta ja pysyvät paikoillaan, kun kukka-aihe ponnistaa maasta ylös aurinkoon.

    Puutarhurin tehtäväksi jääkin lähinnä varmistaa, että istutustyöt hoituvat syksyllä riittävän varhain, jotta maa ei routaannu ennen kuin sipulit ovat kunnolla juurtuneet.

    Viihtyessään pihalla sipulikukat monistuvat ja kasvavat esiin vuosi vuodelta monilukuisempina. Sen vuoksi niitä soisikin istutettavan uusille pihoille heti ensimmäisten lajien joukossa.

    Toisaalta sipulikukkia kannattaa suosia myös silloin, kun halutaan nopeasti kaunista. Syksyllä istutetut tulppaanit kasvavat esiin täydessä komeudessaan jo tulevana keväänä. Sen sijaan vaikkapa pionin taimen kukintaa voi joutua odottamaan joskus useampiakin vuosia.

    Krookukset (<em id="emphasis-02c03474b0adeec62ecb03db5dc65097">Crocus </em>sp.) ovat varhaisen kukintansa vuoksi suomalaisten ­suursuosikkeja. Lajike ’Pickwick’ on yksi ­vanhimmista.
    Krookukset (Crocus sp.) ovat varhaisen kukintansa vuoksi suomalaisten ­suursuosikkeja. Lajike ’Pickwick’ on yksi ­vanhimmista. Kuva: Säde Aarlahti

    Tulppaani- ja narsissisipulipussit ilmestyvät kauppojen myyntihyllyihin yleensä viimeistään syyskuun puolivälissä. Mitä lämpimämmässä myyntihyllyt sijaitsevat, sitä nopeammin kannattaa tällöin olla liikkeellä. Kuiva huoneilma kuivattaa sipuleita ja saattaa herättää henkiin niissä piileviä kasvitauteja.

    Omaan ostoskoriin hyväksytään vain terveitä, napakoita, lepotilaisia ja kolhiintumattomia yksilöitä. Pusseja varovasti vertaamalla pääsee kärrylle siitä, miltä minkäkin sipulin tulisi näyttää.

    Jos sipuleita ei voida istuttaa välittömästi, säilytetään niitä kotona ilmavassa ja viileässä paikassa.

    Nyrkkisäännön mukaan sipuli istutetaan kolme kertaa itsensä syvyiseen kuoppaan. Möyhennä maata myös sipulin alla, jotta vesi ei tiivisty kuopan ­pohjalle ja juurten on helppo ankkuroitua maahan.
    Nyrkkisäännön mukaan sipuli istutetaan kolme kertaa itsensä syvyiseen kuoppaan. Möyhennä maata myös sipulin alla, jotta vesi ei tiivisty kuopan ­pohjalle ja juurten on helppo ankkuroitua maahan. Kuva: Säde Aarlahti

    Yllättävää kyllä, on monilla kaikkein matalimmilla kukilla suhteellisen pitkät juurtumisajat. Varhaiskevään pikkukukat, kuten lumikellot, kevättähdet ja helmililjat olisikin hyvä saada istutettua syyskuun kuluessa tai viimeistään lokakuun alussa. Pitkää juurtumisaikaa tarvitsevat myös keisarinpikarililjat sekä tarhahyasintit.

    Myös narsissit hyötyvät pitkästä juurtumisajasta, joskin niiden kohdalla on lajikekohtaisia eroja. Sen sijaan tulppaanit kykenevät juurtumaan kylmässäkin maassa. Tulppaanin sipuleita voi pienellä varauksella kairata maahan vielä marraskuussa, jolloin maan pinta on jo kohmeessa.

    Tähtihyasintit eli preeriankynttilät (Camassia sp.) kukkivat kesäkuussa samoihin aikoihin myöhäisimpien tulppaanien kanssa.
    Tähtihyasintit eli preeriankynttilät (Camassia sp.) kukkivat kesäkuussa samoihin aikoihin myöhäisimpien tulppaanien kanssa. Kuva: Säde Aarlahti
    Laukkojen (<em id="emphasis-2b71427b5351e12529a77d038cb2eea3">Allium </em>sp.) pallomaiset kukinnot kestävät kauniina pitkään. Ne saavat yleensä kukoistaa rauhassa myös peuroilta ja kauriilta. Myös narsissit ovat hyvä valinta tuhoeläinten varalta.
    Laukkojen (Allium sp.) pallomaiset kukinnot kestävät kauniina pitkään. Ne saavat yleensä kukoistaa rauhassa myös peuroilta ja kauriilta. Myös narsissit ovat hyvä valinta tuhoeläinten varalta. Kuva: Säde Aarlahti

    Hyviä paikkoja sipuli-istutuksille ovat kukkapenkkien reunustat, pensaiden aluset, harvat, vanhat nurmikot sekä keväällä nopeasti lämpenevät rinteet ja muurit. Paikan valinnassa tärkeintä on, että sipulit eivät talvikuukausina joudu tekemisiin märkyyden kanssa. Samasta syystä myös tiivis savimaa soveltuu sipulikukille huonosti.

    Sopiva istutustiheys tulppaaneille on noin 10–15 senttiä. Pienet sipulit voi istuttaa tiheämpään.
    Sopiva istutustiheys tulppaaneille on noin 10–15 senttiä. Pienet sipulit voi istuttaa tiheämpään. Kuva: Säde Aarlahti

    Sipulien ryhmittelyssä ja lajikevalinnassa on yhtä monta oikeaa vastausta kuin on pihaakin. Kevääseen heräävässä maisemassa avointa tilaa on yleensä riittämiin, joten väriristiriitoja syntyy aniharvoin. Tämän todistavat myös valmiit sipulilajitelmat, joita löytyy niin harmonisen yksisävyisissä kuin riemunkirjavissakin vaihtoehdoissa.

    Seitsemän sipuli­kukkien istutusvinkkiä syksyyn

    Istuta sipulikukat hiekansekaiseen multaan paikkoihin, jotka eivät syksyn ja talven aikana kerää kosteutta. Jos maa on tiukkaa savea, tulee maahan sekoittaa hiekkaa ja/tai mursketta.

    Tee istutus riittävän syvään. Yleensä istutuspussin kyljessä on ohjeet oikeasta istutussyvyydestä. Älä poikkea niistä. Jos kunnon ohjetta ei ole, tee istutuskuopasta kolme kertaa sipulin korkuinen.

    Ravinteikkaat sipulit ovat myyrien lempiherkkua. Riskialttiilla pihoilla kannattaa kokeilla narsissien ja laukkojen kasvatusta. Niitä myyrät useimmiten kaihtavat. Myös kauriit ja peurat antavat näiden lajien usein kukkia rauhassa.

    Vältä ruohonleikkuuta keväällä ja alkukesällä, kunnes kevään kukkijat ovat kuihtuneet ja ehtineet kerätä uutta energiaa tulevan vuoden kukintaa varten.

    Monet pienet sipulikukat lisääntyvät itsekseen sivusipuleista tai siemenistä. Aloita keväisen kukkamaton kasvatus esimerkiksi idänsinililjasta, kevättähdistä tai posliinihyasintista. Vauhtiin päästyään keväinen kukkarunsaus monistuu vuosi vuodelta ilman sen kummempaa hoitoa.

    Narsissimättäät on hyvä jakaa, mikäli ne tuntuvat kasvavan vuosi vuodelta tiiviimpinä. Liian ahtaassa narsissien kukinta kärsii.

    Kestäviä, vuosi vuoden jälkeen kukoistavia tulppaaneja löytyy Triumph- ja Apeldoorn-lajikeryhmistä.

    Lisää aiheesta
    • Kukkasipulien istutus on yksi syksyn toivorikkaimmista puutarhatöistä.

      Piha ja puutarha | Marttojen vinkeä vinkki: Kukkaryhmän kukinta-aikaa voi pidentää istuttamalla puolet sipuleista väärinpäin

    • Pölkinvuori on ainutlaatuinen puutarhakohde Urjalassa.

      Piha ja puutarha | Yhden miehen päähänpisto saa kallion keskellä Urjalan maaseutua muuttumaan kukkamereksi keväisin ‒ Kohde on ainutlaatuinen jopa maailman mittakaavassa

    • Narsissin sipulit kannattaa istuttaa samaan aikaan kuin pienet kukkasipulit, esimerkiksi myös krookuksina tunnetut sahramit.

      Nyt kannattaa istuttaa uusia kasveja ja jakaa vanhoja – syksy on oivaa aikaa myllätä puutarhassa

    • Tulppaanit omalla pihalla olivat 1600-luvulla merkki vauraudesta.

      Eläimet ja kasvit | Tiesitkö: Tulppaanit eivät olekaan kotoisin Alankomaista, vaan aivan eri ilmansuunnasta

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle