• Joulussa puhuttelevat kuvat, joista näkyy myötäeläminen ja rakkaus: "Hyvyys koskettaa”

    Klikkiliikuttumista ei kannata irviä vaan sille on hyvä antaa tilaa ainakin jouluna, kirjoittaa Hengähdyspaikalla Kaarlo Kalliala.
    Lukemisto
    25.12.202110:00
    Kaarlo Kalliala

    Jonkun mukaan ”Facebook on paikka, jossa pääsemme porukalla alittamaan itsemme”. On se sitäkin. Paasaaminen on palkitsevaa, kun sille aina löytyy kaikupohjaa.

    Mutta pakkoko kenenkään on mennä semmoiseen mukaan. Febu kun kaiuttaa myös paljon muuta. Paljon asiallisempaa ja myötämielisempää. Fb-päivitys on enimmäkseen kutsu tulla jakamaan jotain sellaista, joka tuottaa mielihyvää. Useimmiten siihen liittyy kuva.

    ”Käsite pyrkii alistamaan; kuva esittää kutsun.” Brasilialainen teologi Clodovis Boff tiivistää olennaisen napakasti.

    Eivät kaikki sanat toki ole ”käsitteitä” ja yritä ottaa haltuun. Facebookista kuitenkin näkee, mille peukutetaan. Vähemmän kirjoituksille, etenkään pitemmille. Enemmän kuville, tietyille semminkin.

    Meitä puhuttelee kuva, josta näkyy myötäeläminen ja rakkaus. Hyvyys koskettaa. Kun meitä kutsutaan kunnioittamaan lapsia ja vanhuksia, me vastaamme kutsuun. Me ”tykkäämme” tai jopa ”ihastumme”.

    Klikkiliikuttumista voisi helposti irviä muttei kannata. Ei se pitkälle kanna, mutta se kertoo – ihan tosipohjaisesti – että olemme hyvyyden kosketuksesta pääsemättömissä. Eikä se ole vähän se.

    Herkistyminen hyvyydelle nousee joulun aikaan pintaan. Jälleen on kysymys kuvista. Vauvasta seimessä ja sen sellaisista.

    Jouluna havaitsee, että sanan perusmuoto on pikemminkin kuva kuin ”käsite”. Joululaulut virittävät joulutunnelmaan – hyvyyden ja kauneuden kutsuun – juuri siksi, että ne ovat niin kuvallisia: ”Lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen.” Itse jouluevankeliumikin ennemmin nähdään kuin kuullaan: se on vavahduttavien kuvien sarja.

    Tänä syksynä on juhlittu lottia. Tätini oli viestilottana talvisodassa 19-vuotiaana, ja tämän joulun kuvani on hänen piirtämänsä. Puhelinkeskuksen pöydällä palavat kynttilät, ja nuori ihminen on kumartunut lukemaan itselleen joulun evankeliumin.

    Jopa keskellä sotaa jouluevankeliumi näyttää kuvan toisenlaisesta todellisuudesta. Se kutsuu meitä hyvyyteen ja ylittämään itsemme.

    Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat kirkkoherra Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, emerituspiispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.

    Artikkelin aiheet
    joulu
    hyvyys
    kuva
    myötäeläminen
    rakkaus
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”