

Metsänomistajaa voi näinä aikoina huolettaa, saako puuta enää tulevaisuudessa myydä entiseen tapaan. Lisäansioiden saaminen metsästä mietityttää.
Tähän saumaan ilmestyi Tapion kustantama Riina Karvosen kirja Kuusenkerkistä koivunmahlaan – lisäansioita omasta metsästä.
Kiinnostus luonnontuotteisiin ja niiden mahdollisiin terveysvaikutuksiin on lisääntynyt. Tai oikeammin sanottuna on muistettu vanhat viisaudet, kuten mahdollisuus keittää pakurista kahvinkorviketta tai hoitaa haavoja pihkalla.
Metsän antimista suurin kaupallinen merkitys puun jälkeen on edelleen marjoilla ja sienillä – yhteensä reilut 20 miljoonaa euroa vuodessa.
Kuusenkerkistä koivunmahlaan paneutuu niin sanottuihin erikoisluonnontuotteisiin, joita ei saa kerätä jokamiehenoikeudella. Tällaisia ovat pihkan ja pakurin lisäksi koivunmahla, lehdet, kerkät, tuohi, jäkälät ja kuntta.
Erikoisluonnontuotteiden merkityksestä on ollut vaikea saada kokonaiskuvaa, mutta Karvonen onnistuu siinä hyvin. Hintatiedot ja konkreettinen keruuprossien kuvaus auttavat miettimään, kannattaako kerääminen. Harrastusluonteisella keruulla voi saada pieniä oheistuloja, ammattimaisella toiminnalla merkittäviäkin lisätuloja.
Erikoisluonnontuotteilla on kysyntää. Käyttömäärät voivat olla suuriakin, kuten on jo koivunmahlalla ja kuusenkerkillä.
Kirjaan on haastateltu joensuulaista Kauko Kärkkäistä, joka valuttaa mahlaa ammattimaisesti. Alkuinvestointi keruulaitteistoon oli suuri ja keruu työllistää melkoisesti, mutta valutuskaudella mahlaa haetaan useita kertoja 14 000 litran säiliöautolla.
Suurimpia haasteita luonnontuotteiden markkinoille saamisessa on tukkujärjestelmän puute – tarvittaisiin välikäsi kerääjiä ja jalostajia yhdistämään. Kirjoittajan mukaan alalla vallitseekin muna vai kana -ongelma: raaka-aineiden kerääjiä ei ole, koska ei ole tapeeksi ostajia, ja ostajia ei ole, kun ei ole raaka-aineiden tuottajia.
Aloittajille netti ja puskaradiot ovat hyviä apuja verkostojen luomisessa.
Keräilytaloudella on ajallisia ja paikallisia rajoitteita. Kuntan keruu on keskittynyt Kainuuseen, Koillismaalle ja Etelä-Lappiin, palleroporonjäkälän keruu Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Hillankeruu vaatii hillasoita. Mahlaa voi valuttaa pari viikkoa ennen lehtien puhkeamista, kerkät on kerättävä pehmeinä ja tuohi irtoaa muutaman viikon ajan juhannuksen molemmin puolin.
Herkästi pilaantuvat tuotteet on saatava jalostukseen kylmäketjussa tai kosteat tuotteet on asianmukaisesti kuivattava.
Mitä sitten ryhtyykin tekemään ”Metsänomistajan pitäisi alkaa ajatella metsäänsä enemmän liiketoimintana ja miettiä, mikä on oikeasti kannattavaa”, kirjoittaja kannustaa.
Luonnontuotteiden tuottaminen ja keruu sopivat niin talousmetsänhoitoon kuin ekologiset arvot edellä kasvatettavaan metsään.
Riina Karvonen: Kuusenkerkistä koivunmahlaan - Lisäansioita omasta metsästä. Tapio 2022. 119 s.
Lue myös:
Mahlaa tuottavat metsänomistajat paiskivat pitkää päivää, mutta tekevät hyvän tilin