Minä haluan kirkon, joka Käärijän tavoin kannustaa jokaista tanssimaan kun huvittaa

Tiedättekö sen brittiläisen piirroskirjan, jossa isoon yksityiskohtaiseen kuvaan on piilotettu yksi punavalkoiseen raitapaitaan pukeutunut Waldo ja tehtävänä on etsiä hänet kuvasta? Missä Waldo luuraa on varmasti jokaiselle englantilaiselle lapselle tuttu ja monille täällä pohjolassakin.

Pelataan kirkollista versiota tuosta etsimispelistä.

Löydätkö yllä olevasta kuvasta Jeesuksen?

Missä Jeesus luuraa?

Jeesus näkyy tuossa kuvassa noin 300 kertaa.

Hän on nimittäin jokaisessa ihmisessä, joka tuosta kuvasta löytyy. Jeesus on jokaisessa miehessä ja naisessa, jokaisessa muunsukupuolisessa, jokaisessa kristityssä, kuten myös muslimeissa tai vaikka hindulaisissa.

Onhan Jumala luonut jokaisen meistä täällä pallolla tallaavasta ihmisestä, ja jopa omaksi kuvakseen Hän meidät loi. Aika helposti voi siis päätellä, että Jumalasta itsestäänkin löytyy kaikkia niitä piirteitä, mitä meissä ihmisissäkin voi siis olla. Jokaisissa vastaantulevissa kasvoissa näkyy itse Kristus. Jokainen teko, jota teemme yhdellekin ihmisille, teemme myös Jeesukselle.

Jeesus on siis läsnä kun äiti laittaa lapsilleen ruokaa, Hän on pellolla kylvämässä, Hän seisoo bussipysäkillä, seuraa pörssikursseja, ulkoiluttaa koiraa ja laulaa Euroviisuissa. Jeesus on siellä, missä seurakuntalaiset ovat.

Tämän takia viime viikolla seurasin hirmu surullisena kirkon viestinnän niskaansa samaa lokaa, joka liittyi Käärijä-uutisointiin. Kirkko Suomessa -somesivut sekä Kirkko Vantaalla (Käärijän kotipaikkakunnalla) iloitsivat euroviisuhuumasta. Käärijälle toivotettiin onnea ja siunausta, ja haluttiin ilmaista, että kirkko iloitsee hänen kanssaan.

Helsingin tuomiokirkon kuvaan oli hauskasti kuvankäsittelyllä lisätty vihreä bolero. Talon päälle oli siis laitettu vaate. Sen piti olla hauskaa. Mutta ei. Hirveän moni pahoitti mielensä ja koki, että kirkko on unohtanut perustehtävänsä ja juoksee nykyään kaikenmaailman kotkotusten perässä.

Keskusteluketjuissa todettiin, että maalliset asiat tai musiikkikilpailut täytyisi jättää kokonaan pois kirkollisesta elämästä ja puhua vain Jeesuksesta. Mutta entä kun Jeesus on joka paikassa?

Minkälainen kirkko olisi, jos se ei eläisi tässä päivässä, ei ymmärtäisi, että elämä todellisuudessa tapahtuu kirkonseinien ulkopuolella? Minkälainen kirkko olisi, jos se vaan puhuisi, ei tekisi? Minkälainen kirkko olisi, jos se lakkaisi iloitsemasta iloisten ihmisten kanssa?

Minä en ainakaan haluaisi olla sellaisessa yhteisössä, joka tiukasti telkeytyy kirkonovien suojaan ja veisaa siellä keskenään virsiä. Minä haluan kirkon, joka laulaa rohkeasti chachacha:ta iloitsevan juhlakansan kanssa. Jeesus on nimittäin siinäkin hetkessä mukana.

Minä haluan kirkon, joka Käärijän tavoin kannustaa jokaista tanssimaan, kun huvittaa ja muistuttaa olemaan rohkeasti oma itsensä.