• MT 100 vuotta sitten: Omavaraisuuteen pääseminen edellyttää poliittisia päätöksiä – ”Tilanne ei muutu kauneilla lupauksilla vaan tositoiminnalla”

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 1.7.1922 muun muassa, että Tampereen teollisuusnäyttelyn työkilpailussa kilpailtiin pärekopan teossa, rukkasen paikkuussa sekä kirvesvarren ja puulusikan teossa.
    Lukemisto|Historia ja perinne
    2.7.202222:00
    Tuovi Mäkipere

    Suomen maatalouden tuotantosuunnat

    Maanviljelystuotannon heikkous riippuu vähäisen viljelysalan lisäksi suureksi osaksi alhaisista hehtaarisadoista. (…)

    Rukiin hehtaarisato on Suomessa keskimäärin 1,000 kiloa. Ruotsissa se on 35 % suurempi, Norjassa 50, Tanskassa 55, Saksassa 65 % suurempi j.n.e. Ja jos tarkastelemme muita kasveja huomaamme asiain tilan niihinkin nähden samanlaiseksi. Suomen keskisato hehtaarilta on kaikista kasveista huolestuttavan alhainen. (…)

    Tärkeintä omavaraisuuteen pyrkimisessä on kuitenkin rukiin tuotannon lisääminen.

    Tuleeko Suomi pääsemään omavaraiselle pohjalle, ei tällä kertaa riipu yksinomaan maanviljelijäväestöstä, vaan ennen kaikkea maan eduskunnasta ja hallituksesta. Omavaraisuuteen pääseminen on vain yhdellä ehdolla mahdollinen, nim. siten, että maan eduskunta ja hallitus hyväksyvät tämän päämäärän. Vähän se meitä auttaa, että puolueet vaalijulistuksissaan ja ohjelmissaan puhuvat maatalouden kohottamisesta ja omavaraisuuteen pyrkimisestä. Tilanne ei muutu kauneilla lupauksilla vaan tositoiminnalla.

    Ja jos maan eduskunta ja hallitus todenteolla ottavat omavaraisuuteen pääsemisen ohjelmaansa, ei niiltä tule puuttumaan keinoja sellaisen olotilan muodostamiseen, että omavaraisuus saadaan tässä maassa maanviljelijäin avulla toteutetuksi. (…)

    Jollei taas ryhdytä voimakkailla otteilla omavaraisuutta turvaamaan, ei kestäne monta vuotta, ennen kuin riippuvaisuutemme ulkomaista on samanlainen kuin ennen suursotaa.

    Artikkelin aiheet
    omavaraisuus
    maatalous
    Suomen eduskunta
    Suomen hallitus
    Tampereen teollisuusnäyttely
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää