• Laidunkauden avaus keräsi yleisöä satamäärin

    Laidunkauden alku Tiirin luomutilalla Loimaalla innosti lehmiä niin, että runsaslukuinen yleisökin sen kuuli. Tilanväki arvioi, että laitumelle laskua seurasi kolmisensataa katsojaa. Pasi Leino
    Laidunkauden alku Tiirin luomutilalla Loimaalla innosti lehmiä niin, että runsaslukuinen yleisökin sen kuuli. Tilanväki arvioi, että laitumelle laskua seurasi kolmisensataa katsojaa. Pasi Leino Kuva: Viestilehtien arkisto
    Lukemisto
    18.5.201516:00
    MT toimitus

    LOIMAA

    Katsojat pakkautuivat pääasiassa lehmien tuloreitin varrelle nähdäkseen vauhdikkaimmat loikat ja juoksupyrähdykset, kun Tiirin tilan lypsykarja laskettiin laitumelle Valion yleisötapahtumassa Loimaalla lauantaina.

    Hyppyjäkin nähtiin, vaikka luomutilan lypsykarja ulkoilee jaloittelutarhassa myös talvisin.

    ”On ollut niin märkää, että lehmät ovat olleet tavallista enemmän sisällä ennen laidunkauden alkua”, tilan vanha emäntä Pirkko Riuttaskorpi kertoo.

    Paikalla oli arviolta kolmisensataa katsojaa. Suosio yllätti tilan väen positiivisesti.

    ”Mukavia tällaiset tilaisuudet, joissa ihmisiä tutustutetaan lehmiin ja tuotantoon. Lapset ja aikuisetkin näkevät, mistä maito tulee”, Riuttaskorpi sanoo.

    Laitumelle laskun ohessa Valion eläinlääkäri Laura Kulkas kertoi lehmien elämästä.

    Yleisö jätti innokkaasti vasikalle nimiehdotuksia, suoritti polkutraktorin ajokorttia ja kokeili lypsyä kumiutareilla.

    Vasikasta nimettiin Million, Riuttaskorpi kertoo.

    Valion yleisölle avoimia laitumellelaskuja järjestettiin tänä keväänä kuudella paikkakunnalla. Jäljellä on vielä kolme.

    Ensi viikonloppuna lehmät kirmaavat navetasta Kokkolassa ja Siilinjärvellä, viikkoa myöhemmin Oulussa.

    Muutamat karjatilat järjestävät myös omia tapahtumia.

    Terhi Torikka

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    laidunkausi
    lehmä
    eläinlääkäri
    Valio
    Loimaa
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin