• Palanut metsä toimi tv-sarjan näyttämönä Muhoksella – Tuottaja kiittää maanomistajaa myötämielisyydestä: "50 henkilön kuvausryhmä kalustoineen on melkoinen karavaani"

    Muhoksen metsäpaloaluetta hyödynnettiin Kaikki synnit -sarjan kolmannen tuotantokauden kuvauksissa. Palanut metsä sopi kauden tematiikkaan, kertoo tuottaja Ilkka Matila.
    Klaffi kalahti syksyisenä iltana Muhoksella. Kuvauksissa käytettiin pyrotekniikkaa, joka tuotti alueelle tulta ja savua.
    Klaffi kalahti syksyisenä iltana Muhoksella. Kuvauksissa käytettiin pyrotekniikkaa, joka tuotti alueelle tulta ja savua. Kuva: Maiju Pohjanheimo
    Lukemisto
    13.11.202116:10
    Suvi Jylhänlehto
    Kuvauspaikalla hääri vuorokauden ajan kymmeniä ihmisiä.
    Kuvauspaikalla hääri vuorokauden ajan kymmeniä ihmisiä. Kuva: Maiju Pohjanheimo

    Palkitun Kaikki synnit -rikosdraamasarjan kolmatta tuotantokautta kuvattiin tänä syksynä Oulun seudulla. Kauden alkutekstijakso eli joka jakson alussa toistuva pätkä kuvattiin Muhoksen metsäpaloalueella.

    ”Palanut metsä elementtinä kiinnosti ja sopi kolmannen kauden tematiikkaan”, sarjan tuottaja Ilkka Matila kertoo.

    Idea metsäpaloalueen hyödyntämisestä tuli sarjan ohjaajalta Mika Ronkaiselta sekä käsikirjoittaja Venla Aakolta. Aakko on aiemmin työskennellyt Metsähallituksella tiedottajana, joten hänellä on yhteyksiä metsäalalle.

    Kalajoen metsäpaloalue kiinnosti tuotantoryhmää myös, mutta Muhoksen helppokulkuinen maasto sekä sijainti vain puolen tunnin ajomatkan päässä Oulusta vaikuttivat valintaan.

    Matilan mukaan maanomistaja suhtautui tv-tuotantoon todella myötämieleisesti.

    ”Noin 50 henkilön tuotantoryhmä kalustoineen on melkoinen karavaani.”

    Metsään piti muun muassa rakentaa kameralle rata. Käytössä oli pyrotekniikkaa, joka tuotti alueelle tulta ja savua.

    ”Metsä toimi näyttämönä, joka on lavastettu ja tyylitelty sarjan tematiikan mukaisesti”, Matila kuvailee.

    Maanomistajalle maksettiin kuvauspaikan käytöstä pieni korvaus.

    Maanomistajat ovat yleensä hyvin myötämielisiä tv- ja elokuvatuotannoille, Matila kertoo.

    "Onneksi olemme onnistuneet pitämään hyvän maineemme. Toivon, että elokuvantekijät osaavat jatkossakin käyttäytyä."

    Matila haluaa esittää maanomistajalle sekä kaikille yhteistyökumppaneille kiitokset.

    "Yhdessä luodaan suomalaista kulttuuria, joka liimaa meidät yhteen."

    Matilan mielestä maakunnissa on mukava toimia.

    "Ihmiset ovat ystävällisiä ja liikennettä on vähän."

    Ison tuotannon tekeminen maksaa keskimäärin 40 000–50 000 euroa kuvauspäivää kohden.

    Sarjan kuvaukset ovat työllistäneet kolmannella kaudella noin tuhat ihmistä ainakin yhden päivän ajan, joten kuvauspaikalla on merkittävä vaikutus myös aluetaloudelle. Kolmannen kauden 50 kuvauspäivästä 40 sijoittui Oulun seudulle.

    Kaikki synnit sijoittuu kuvitteelliseen Varjakan kuntaan Oulun kupeessa, jossa on vahva vanhoillislestadiolainen yhteisö.

    Sarjan tekijät palkittiin pohjoismaisen elokuvafestivaalin, Göteborgin elokuvajuhlien, kilpailussa parhaasta tv-draaman käsikirjoituksesta tammikuussa 2019.

    Kaksi ensimmäistä kautta on julkaistu Elisa Viihde -suoratoistopalvelussa ja ensimmäinen lisäksi Yle Areenassa. Kolmas kausi tulee Elisa Viihteelle ensi syksynä.

    Lue myös:

    Jo toista kertaa liekkimeren äärellä: Valtaosa Jouko Myllyselän metsistä paloi toissa kesänä – nyt hän kertoo, miten suurvahingosta selvittiin

    Artikkelin aiheet
    tv-sarja
    Muhos
    elokuvatuotanto
    metsäpalo
    suomalainen kulttuuri
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”