• Utelias kissa voi kärventää viiksikarvansa – huomioi nämä seikat valitessasi kynttilöitä kissakotiin

    Kissojen seurassa kannattaa välttää matalareunaisia tuikkuja ja pitkiä kynttilöitä. Kaikkein turvallisin vaihtoehto on sähkö- tai paristokäyttöinen kynttilä.
    Kynttilän liekki voi kiinnostaa kissaa mutta on monin tavoin vaarallinen. Kissakodissa kannattaa välttää etenkin matalareunaisia tuikkuja ja pitkiä kynttilöitä.
    Kynttilän liekki voi kiinnostaa kissaa mutta on monin tavoin vaarallinen. Kissakodissa kannattaa välttää etenkin matalareunaisia tuikkuja ja pitkiä kynttilöitä. Kuva: Maarit Cederberg, Lari Lievonen
    Lukemisto
    27.10.202008:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Syksyn pimeinä iltoina sytytettävät kynttilät ovat kissoille vaaranpaikka, muistuttaa Agria Eläinvakuutus tiedotteessaan.

    Utelias kissa saattaa pahimmillaan kärventää viiksi- tai rintakarvansa kynttilän liekkiä tutkiessa. Leikkisä lemmikki voi myös polttaa tassunsa tai saada siihen steariinia.

    Kynttilät voivat olla vaarallisia myös tavallisesti rauhallisille kissoille.

    "Vaikka kissaa ei kynttilä niin kiinnostaisikaan, kissan kiemurteleva häntä voivat osua liekkiin ja syttyä tuleen kissan kulkiessa kynttilän ohi", Agria Eläinvakuutus muistuttaa.

    Kissa voi myös vahingossa kaataa tai tiputtaa kynttilän, mikä saattaa levittää liekin edelleen esimerkiksi verhoihin. Jos kynttilän suojana on lasia, voi kissa saada hajonneista lasinsiruista haavan tassuunsa.

    Kissataloudessa kannattaa välttää matalareunaisia tuikkuja ja pitkiä kynttilöitä, Agria Eläinvakuutus vinkkaa.

    Kynttilöitä ei pidä koskaan jättää palamaan valvomatta, etenkään kissataloudessa. Kynttilät kannattaa sijoittaa kissan ulottumattomiin tai paikkoihin, joissa kissa ei saa muutenkaan olla.

    "Yksi vaihtoehto on asettaa palavat kynttilät isokokoisen lyhdyn sisään, jotta kissa ei pääse käsiksi liekkiin. Varmista kuitenkin, että lyhty on sopivan iso ja sellaisessa paikassa, että kissa ei varmasti saa kaadettua tai tiputettua lyhtyä", Agria Eläivakuutus ohjeistaa.

    Kaikkein turvallisin vaihtoehto on sähkö- tai paristokäyttöinen kynttilä.

    Lue myös.

    Tiedätkö, mitkä kasvit ovat vaaraksi kissalle? – joukossa joulun suosikkikasveja

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan