• Haapavesi Folk Music festivaaleilla soi tänä kesänä mandoliini: ”Uskon, että palaamme yleisömäärässä entiselle tasolle, mikä oli ennen koronavuosia”

    Haapavedellä järjestetään 30.6.-2.7. kansanmusiikin ja maailmanmusiikin merkittävin tapahtuma Pohjois-Suomessa.
    Pohjois-Pohjanmaan Haapavedellä pidettävä festivaali on järjestetty jo yli 30 vuoden ajan.
    Pohjois-Pohjanmaan Haapavedellä pidettävä festivaali on järjestetty jo yli 30 vuoden ajan. Kuva: Markus Oversti
    Lukemisto|Kulttuuri
    4.5.202222:00
    Janica Pörhönen

    Haapavesi Folk Music Festival-tapahtumassa kuullaan tänä vuonna erityisesti mandoliinia jyväskyläläisen jättimandoliiniorkesteri Mandolin Mountainin ja bluegrass-yhtye Self Rising Flourin tahdittamana.

    Haapaveden ja lähialueiden kansanmusiikkia kuullaan myös Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikkiyhdistyksen 50-vuotisjuhlakonsertissa. Kansanmusiikkikentän tuoreimpia kokoonpanoja edustavat muun muassa Ojajärvi Blom Ojajärvi sekä Alda ja Hurja Halla. Muita artistikiinnityksiä ovat esimerkiksi seinäjokelainen indiefolk-yhtye Bill Hota ja Lapland-Balkan-orkesteri Jaakko Laitinen & Väärä Raha.

    Haapavesi Folk Music festivaalien toiminnanjohtaja Salla Ahvenjärvi odottaa festivaaleille vapautunutta ja turvallista tunnelmaa.

    ”Uskon, että palaamme yleisömäärässä entiselle tasolle, mikä oli ennen koronavuosia. Musiikin riemu piristää ja tuo elämäniloa”, Ahvenjärvi sanoo.

    Uutuutena tänä kesänä on akustiset jamit perjantai- ja lauantai-illalla järjestettävät jamit, joissa muusikot osoittavat kansanmusiikin todellista yhteisöllisyyttä.

    Uskon, että palaamme yleisömäärässä entiselle tasolle, mikä oli ennen koronavuosia.

    Artikkelin aiheet
    Haapavesi Folk Music Festival
    kansanmusiikki
    maailmanmusiikki
    Haapavesi
    festivaalit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta