• Arvio: Muumikin voi tanssia kepeästi kärkitossuilla, esityksen alku saa yleisön kohahtamaan

    Kansallisbaletin Muumipeikko ja taikurin hattu -esitys sopii lapsen ensimmäiseksi balettikokemukseksi.
    Isoissa puvuissaankin Kansallisbaletin tanssijat esiintyvät kevyesti liikehtien.
    Isoissa puvuissaankin Kansallisbaletin tanssijat esiintyvät kevyesti liikehtien. Kuva: Mirka Kleemola / Kansallisbaletti
    Lukemisto
    29.1.201817:30
    Laura Kuivalahti

    Pyöreästä ja turpeasta ulkomuodostaan tunnetut muumihahmot eivät ole ehkä ensimmäiset, jotka kuvittelisi balettitossuihin, mutta nyt on syytä heittää ennakkoluulot romukoppaan. Kansallisbaletti on nimittäin loihtinut jo useamman teoksen pienille ja vähän suuremmillekin muumifaneille.

    Uusin muumibaletti kertoo tarinan Muumilaaksosta löytyvästä kummallisesta hatusta, jolla tuntuu olevan mystisiä voimia. Myös valtava, punainen rubiini kummastuttaa muumiperhettä.

    Muumipeikko ja taikurin hattu -baletin kantaesitys oli keväällä 2017 Japanissa Kansallisbaletin vieraillessa Aasiassa. Suomessa teoksen ensi-ilta oli viime viikolla.

    Esityksessä on harmillisen paljon lasten kosiskeluun tähtäävää ylinäyttelemistä. Kun hahmot eivät voi puhua, ne on laitettu elehtimään naurettavan suuresti. Hienoista katsojien aliarvioimista, sanoisin.

    Baletissa on myös hätkähdyttävän kauniita kohtia. Alussa lumihiutaleet tanssivat niin upeasti, että katsomossa käy kohahdus. Myös herkkä rubiini ( Yimeng Sun) ja ketterä pantteri ( Valeria Quintana) ovat lumoavia.

    Yksinäytöksinen ja alle tunnin mittainen esitys sopii hyvin lapsen ensimmäiseksi balettikokemukseksi. Vierustoverit tuskin katsovat pahalla, jos lavalla näkyville tutuille hahmoille vilkuttaa.

    Älkääkä peljätkö, toisin kuin muumien piirrosversiossa, Muumipeikko ei muutu taikurin hatussa pelottavaksi kummajaiseksi. Sen sijaan valtava Mörkö saattaa säikäyttää herkimmät, mutta jo loppukumarruksissa ohuita käsiään yhteen taputtava olio onkin jo aika huvittava.

    Muumipeikko ja taikurin hattu Kansallisbaletissa 2.2. asti.

    Artikkelin aiheet
    muumit
    baletti
    Kansallisbaletti
    teatteriarvio
    lapsille
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”