• Kirja-arvio: Kasvisruokakirjan avulla tähteistäkin tulee herkkua

    Sari Spåra keksii muun muassa keitetyille perunoille ainakin kymmenen vinkkiä, joista esimerkiksi Lähi-idän perunapannu valmistuu viidessä minuutissa.
    Lukemisto
    9.3.202010:46
    Riitta Mustonen

    Kasvisruokakirjoja ilmestyy tämän tästä. Sari Spåran Kasvisruokaa koko perheelle on niistä käyttökelpoisimpia, sillä ohjeet ovat selkeitä ja raaka-aineet löytyvät ainakin vähän isommista marketeista.

    Kirjan alussa perustellaan, miksi kasvisten osuutta ruokavaliossa kannattaa lisätä sekä terveyden että ympäristön takia.

    Hävikin vähentämiseen Spåra antaa useita käytännön vinkkejä. Esimerkiksi yrttipuskien ylijäämät voi saksia jääpalamuotteihin, kaataa päälle oliiviöljyä ja pakastaa. Näin saa yrttiöljyä sopivina annospaloina käyttöönsä. Tähteeksi jääneille keitetyille perunoille Spåra keksii ainakin kymmenen erilaista käyttötapaa.

    Pääosan kirjasta muodostaa sata ruokaohjetta, jotka on jaoteltu raaka-aineen mukaan. Osa ohjeista on ennestään tuttuja perusohjeita, kuten puurosämpylät, mutta osassa on kivoja jujuja vanhoihin tuttuihin aineksiin, kuten perunasta tehty batata harra eli Lähi-idän perunapannu, joka valmistuu keitetyistä perunoista viidessä minuutissa.

    Pari asiaa kirjassa ihmetyttää. miksi käyttää kaikkeen, myös paistamiseen, oliiviöljyä, kun vaihtoehtona olisi kotimainen rypsiöljy? Ja miten kalorimäärät on ymmärrettävä: kokonaisen pataleivän annoskoko on 1 leipä ja kalorimäärä 2748 kcal, kun taas herkkusienileipien annoskoko on 2–4 annosta ja kalorimäärä 154 kcal. Siis mille annokselle?

    Kirjassa on herkullinen kuvitus, ja ohjeen alussa ilmoitetaan selkeästi, kuinka kauan kypsennykseen kuluu aikaa ja käytetäänkö uunia vai liettä.

    Artikkelin aiheet
    kasvisruoka
    ruokakirja
    Sari Spåra
    keittiö
    ruokahävikki
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä