Kuva on dokumentin lehdistömateriaaleista. Kuva: Oikeutta eläimille / Tuffi Films
TV:ssä tänään: Eläinaktivisti ja luopunut sikatilallinen vaihtavat ajatuksia vuosia salakuvausten ja oikeudenkyntien jälkeen
Eläinoikeusjuttu-dokumentissa näytetään videoita tuotantotiloista ja teurastamoilta. Jos lihaa syö, niitä on kaiketi pystyttävä katsomaan.
Karry Hedberg ja Saila Kivelä tuomioistuimessa syytettyinä eläinaktivismista vuonna 2011. Kuva: YleTaskulamppuja, röhkiviä kärsiä, narisevia ovia. Eläinoikeusjuttu alkaa siitä, kun aktivistit tunkeutuvat yöllä sikalaan. Dokumentin ohjaaja ja päähenkilö Saila Kivelä tunnusti vuonna 2009 julkisesti kuuluvansa aktivistiryhmään, joka on kuvannut vuosien saatossa salaa satoja eläintiloja.
Sikaloissa hiippailusta seurasi yli kolmen vuoden oikeustaistelu, jossa 12 suomalaista sikatilallista vaati Karry Hedbergiltä ja Saila Kivelältä korvauksia 180 000 euroa. Ehdollista vankeuttakin väläyteltiin.
Kivelä uskoi eläinten kohtelun muuttuvan hetkessä suuren yleisön nähtyä materiaalin. Nyt hän on pettynyt, ettei isompia muutoksia ole tapahtunut. Toki veganismi on lisääntynyt, perinteiset häkkikanalat kiellettiin, eivätkä turkikset ole suuressa huudossa, mutta Kivelän silmään siat elävät yhä ahtaasti oloissa, joita hän ei voi hyväksyä.
”On irvokasta, että lihafirmat, poliitikot ja viranomaiset syyttävät vain niitä, eivätkä tee itse mitään.”
Koskettava kohta on, kun Kivelä tapaa salakuvaamansa sikatilallisen, joka on sittemmin luopunut sikojen kasvattamisesta. Salakuvaajien visiitin jälkeen tuotantotilojen kattoon asennettiin liiketunnistin ja häytin, joka ilmoittaa kutsumattomista vieraista kännykkään.
Viljelijä kertoo, että Humppilassa joku tappoi itsensä ”sen edellisen iskun aikaan”.
”Ei ole mikään pieni asia, että joku lähtee väittämään julkisesti, että eläimiä pidetään huonosti”, mies tiivistää tilallisten tuntoja.
Kivelä myöntää, että kohu osuu vain tilallisiin: ”On irvokasta, että lihafirmat, poliitikot ja viranomaiset syyttävät vain niitä, eivätkä tee itse mitään. Kenen vastuulla tämä oikein on?”
Sailan isosisko on vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä, joka alunperin sai Sailan innostumaan eläinaktivismista. Isosiskon loikattua politiikkaan Saila pelkäsi, että hänestä tulee vai osa järjestelmää, jota vastaan he ennen yhdessä taistelivat.
Dokumentissa Sailan toivo kuitenkin herää, kun Mai saa hallitusneuvotteluissa käsiinsä paperin vuosikausia odotetusta eläinlain uudistuksesta.
Dokumentti valmistui 2022 ja eläisuojelulain uudistus hyväksyttiin 2023 keväällä. Muun muassa uusien parsinavetoiden rakentaminen kielletään ja parsinavetoissa pidettävien lypsylehmien jaloitteluvelvoitetta pidennetään 60 päivästä 90 päivään vuodessa. Myös sikojen pitoon tulee muutoksia. Eläinaktivistit ovat kuitenkin tyytymättömiä pitkiin siirtymäaikoihin ja siihen, ettei broilerinkasvatukseen tule mitään rajoituksia.
Vain yhtä totuutta tuskin on olemassa. Täytyy silti myöntää, että dokumentin materiaalia oli vaikea katsoa. Kädet lennähtivät silmille siinä vaiheessa, kun Paimion teurastamolla tainnutettiin lehmää piinallisen hitaasti ja kärsimystä aiheuttaen.
Kaiken järjen mukaan, jos lihaa syö, olisi pystyttävä katsomaan myös videoita teurastamolta.
Dokumentin jälkeen eläinaktivismista keskustellaan Docventures Talk Showssa. Toimittajat Riku Rantala ja Tunna Milonoff vetävät keskustelua.
Yle TV1 perjantai 1.9. klo 21.00 ja sunnuntai klo 12.00, Yle AreenaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
