• Nuorille tarjotaan tukea netissä jouluna

    Pelastakaa Lapset ry:n mukaan joulu on monille lapsille yksinäistä ja turvatonta aikaa esimerkiksi vanhempien päihteidenkäytön takia.
    Viime vuonna Pelastakaa Lapset ry:n jouluaaton chattiin osallistui yli 600 nuorta.
    Viime vuonna Pelastakaa Lapset ry:n jouluaaton chattiin osallistui yli 600 nuorta. 
    Lukemisto
    23.12.201614:01
    Katja Lamminen

    Pelastakaa Lapset ry järjestää jouluna lapsille ja nuorille keskustelumahdollisuuden verkossa. Keskustelu mieltä painavista asioista onnistuu nimimerkin turvin. Viime vuonna jouluaaton chattiin osallistui yli 600 nuorta.

    ”Monelle lapselle joulu on yksinäistä ja turvatonta aikaa esimerkiksi vanhempien päihteidenkäytön takia. JouluMantelissa aika kuluu mukavasti jutellen muiden nuorten tai aikuisten verkkovapaaehtoistemme kanssa”, kertoo Antti Järventaus, Lapset ja digitaalinen media -yksikön päällikkö.

    JouluManteli on avoinna 24.12. Habbo Hotellissa klo 14–20 ja www.mantelichat.fi:ssä klo 20–02.

    Päivystys myös klo 16–02 verkkonuorisotalo www.netari.fi:ssä.

    Artikkelin aiheet
    nuorten tuki
    Pelastakaa Lapset ry
    joulu
    verkkokeskustelu
    yksinäisyys
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan