• "Aivan posketonta toimintaa" – MTK Pirkanmaan syyskokouksessa kuntien lunastusoikeus sai kovaa ryöpytystä

    Kokouksessa esille nousivat myös MTK:n järjestöuudistus. Johtokunnan kokoonpanossa nähtiin muutoksia.
    MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen oli puhujana MTK Pirkanmaan syyskokouksessa.
    MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen oli puhujana MTK Pirkanmaan syyskokouksessa. Kuva: Rami Marjamäki
    Lukemisto
    13.12.201922:02
    Nikke Kinnunen

    MTK:n maankäyttö- ja rakennusseurantaryhmän kannan mukaan maakuntakaavan suorasta ja sitovasta ohjausvaikutuksesta tulisi päästä eroon, kertoi MTK Pirkanmaan syyskokouksessa puhunut MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen.

    Ryhmä kannattaa kahteen kaavatasoon siirtymistä. Kaavoitus, maankäyttö ja maanomistajien oikeusturva ja maiden pakkolunastukset olivat esillä monissa kokouksen puheenvuoroista.

    Myös MTK-Pirkanmaan johtokunnan puheenjohtaja Jukka Niittyoja tarttui aiheeseen avauspuheenvuorossaan.

    "Lunastuslain ajantasaistaminen on myös tärkeää tilanteessa, jossa kasvavat kaupungit lunastavat heppoisin perustein maata pilkkahinnalla," Niittyoja linjasi.

    Kuntaliiton kunnille antamaa ohjetta arvosteltiin kokouksessa tiukkasanaisesti. Ohjeessa kunnille kerrotaan, että pelkkä tieto pakkolunastuksen mahdollisuudesta voi taivuttaa maanomistajan tekemään maakaupat vastentahtoisesti. Viljasen mielestä toiminta on "posketonta".

    Tällaisissa näennäisesti vapaaehtoisissa kaupoissa maksettava hallinnollinen raakamaan hinta laskee alueen kiinteistöjen arvoa, mikä vaikuttaa lunastuskorvauksien suuruuteen.

    Lunastushinnan määräytymisessä Viljanen toi esiin Ruotsin mallin, jossa lunastuskorvauksen päälle lisätään aina 25 prosenttia. Näin pakkolunastusta käytettäisiin ainoastaan silloin, kun sille on perusteet.

    Vuoden 2021 järjestöuudistuksesta käytiin myös runsasta keskustelua. Uudistuksen myötä jäsenmaksut tulevat nousemaan, joissakin tuottajayhdistyksissä hinnannousu voi olla tuntuvaa. Osa kokousväestä oli huolissaan siitä, onko jäsenistö halukas maksamaan reilusti aiempaa suurempia jäsenmaksuja.

    Jukka Niittyoja tyynnytteli jäsenkadon aiheuttamaa huolta. Hän kuitenkin painotti, että järjestön on viestittävä jäsenyyden hyödyistä ja edunvalvonnan tuloksista aiempaa enemmän.

    Eerikki Viljanen puolestaan huomautti, että esimerkiksi julkisen keskustelun käyminen ja etenkin siihen valmistautuminen on edunvalvontaa, joka saattaa jäädä jäsenistöltä huomaamatta.

    Tarja-Riitta Koskinen Juupajoelta huomautti, että jäsenpalveluiden turvaaminen ei riitä, jos tuotannon kannattavuutta ei saada nousuun.

    Uudistuksen rahoituskehyksen suuruusluokka on tiedossa tulevassa kevätvaltuustossa, kertoi MTK Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski.

    Kokouksessa valittiin uusia jäseniä Pirkanmaan johtokuntaan. Johtokunnan varapuheenjohtajaksi ruoveteläisen Sirkku Mäkelän paikalle valittiin Esko Yli-Pärri Teiskosta.

    Pälkäneellä Pasi Aspilan tilalle valittiin mansikanviljelijä Ilkka Simola.

    Artikkelin aiheet
    MTK Pirkanmaa
    lunastusoikeus
    järjestöuudistus
    maanomistuksen oikeudet
    maakuntakaava
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”