Aarre: Hurjissa tukkilaiskisoissa mitellään vuosittain – koski lasketaan pitkällä, suoralla ja kuoritulla kuusitukilla

Tukkilaisperinteellä on Suomessa yli satavuotinen historia. Kun puuta uitettiin puroissa ja joissa, jätkien tehtävä oli ohjata tukkeja kekseillään. Metsäautoteiden yleistyessä jokiuitto loppui kannattamattomana, mutta tukkilaistaidot eivät täysin unohtuneet.

Kilpailutoiminta on lajin parissa vireää. Vuosittain ratkottavien Suomen mestaruuksien lisäksi muita tukkilaiskisoja järjestetään kesän mittaan useita eri puolilla Suomea. Lajin katto-organisaationa toimii Suomen Metsäurheiluliitto ry.

Vuonna 2016 tukkilaisten SM-kisat ratkottiin Keski-Suomen Laukaassa, perinnekylä Tupaswillassa. Kisojen ylituomarina toiminut Esa Hellsten iloitsi siitä, että monen vuoden tauon jälkeen Suomen mestaruutta päästiin ratkomaan myös nuorten luokassa.

Puoliammattilaistasolla lajia treenaa noin 30 henkeä, minkä lisäksi on joukko harrastajia ja nuoria. Porukka ei ole iso, mutta kasvussa.

Lajin pariin tullaan koulutusten kautta. Kilpailupaikoilla on mahdollista päästä mestareiden oppiin sekä ennen että jälkeen kisojen.

Tukkilaiskisojen kilpailulajit ovat uittotyön työlajeja. SM-kisat Laukaassa käynnistyivät koskenlaskulla. Kilpailukoskena toimi Kuusaankoski. Se on yksi Keski-Suomen suurimmista koskista.

Koski lasketaan kuusi metriä pitkällä, suoralla ja kuoritulla kuusitukilla, jonka latvaläpimitta on 19 senttiä. Kilpailija ohjaa tukkia puisella, kapeaa airoa muistuttavalla sestalla, jonka pituus voi vaihdella 4,0–4,5 metriin ja jonka lapa saa olla korkeintaan seitsemän senttiä leveä.

Tukilta saa pudota kesken matkan, mutta hyväksytty suoritus edellyttää sitä, että kilpailija ylittää sekä lähtö- että maalilinjan tukin päällä seisten.

Vaikka kilpailulajeista erityisesti koskenlasku näyttää hurjalta, lajin riskit ovat Hellstenin mukaan maltilliset. Esimerkiksi kelluntaliivit mitoitetaan yleensä ”yli” niin, että ne varmasti kannattelevat kisaajan pinnalla kosken kuohuissa.

Kolhuilta ei toki voi välttyä mutta yleensä kovimmat iskut osuvat pään sijaan jalkoihin, kuten Riku Pakasella, jonka sääressä punoittaa komea ruhje. Laji vaatii Pakasen mukaan aivan omanlaistaan kehonhallintaa.

”Vaikka olisi urheilutausta, ei tukin päällä silti välttämättä pysy. Yleensä ensimmäisenä kesänä mistään ei tule mitään ja toisena kesänä oppii vähäsen.”

Lue koko juttu Aarteen sivuilta: mikä tukkilaislaji vetää erityisesti nuoria puoleensa ja missä muualla tukkilaistaitoja harrastetaan kuin Suomessa?