• I-P: Sirpa keräsi pihastaan lähes tuhat lehtokotiloa – niiden hävittämisessä vaanii paha virhe

    Ensin lehtokotilot kerätään, sitten upotetaan kiehuvaan veteen. Vielä senkin jälkeen on tiedettävä, mitä tekee, jottei tule houkutelleeksi uusia yksilöitä puutarhaan.
    Martat ohjeistaa keräämään kotilot ja etanat mahdollisimman varhain keväällä pois puutarhasta, jotteivät ne ehdi munimaan. Keräämistä tulisi jatkaa koko kesän ajan. Kuvituskuva.
    Martat ohjeistaa keräämään kotilot ja etanat mahdollisimman varhain keväällä pois puutarhasta, jotteivät ne ehdi munimaan. Keräämistä tulisi jatkaa koko kesän ajan. Kuvituskuva. Kuva: Lars Willighagen / iNaturalist
    Lukemisto|Eläimet ja kasvit
    13.6.202416:00
    Lauri Hauru

    Sanomalehti Ilkka-Pohjalainen kertoo seinäjokelaisen Sirpa Luukon taistelusta lehtokotiloita vastaan Kuortaneella sijaitsevan kesäpaikkansa tontilla.

    ”Löysin kesäpaikan pihapiiristä yhteensä yli 900 kotiloa. En aluksi edes laskenut kaikkia. Kun niitä alkoi löytyä aina vaan, rupesin huvikseni laskemaan.”

    Kotilot löytyivät läjämäisinä esiintyminä kolmesta eri kohdasta pihan ruohikosta toukokuun lopulla. Vielä pari viikkoa myöhemmin hän kertoo löytäneensä heinikosta uuden esiintymän.

    Liki tuhat kotiloa saattaa siis olla vasta alkusoittoa, sillä osa hehtaarin kokoisesta tontista on vielä tarkastamatta.

    Kotilo-ongelma on suorastaan räjähtänyt viime kesästä, Luukko kertoo Ilkka-Pohjalaiselle.

    ”Ei uskoisi, miten nopeasti ne etenevät. Viime vuonna en löytänyt tontilta kymmentäkään, ja ne eivät ehtineet tehdä tuhojaan.”

    Lisää aiheesta
    • Ankkaystävykset Sable, Sirius Black ja Lucy vilvoittavan vesiastian äärellä. Ankat tykkäävät kastella päätään ja räpiköidä vedessä.

      Eläimet ja kasvit | Tuhoavatko kotilot sinunkin kotiviljelmäsi? Nämä hurmaavat siivekkäät pitävät ahmatit kurissa ‒ katso video

    Luukko on käyttänyt taistelussaan Marttojen ohjetta. Hän on kerännyt kotiloita ämpärikaupalla, ja upottanut kotilot kiehuvaan veteen.

    ”’Murhieni’ jälkeen laitoin ne omaan roskasäilööni tiukkaan suljetussa roskapussissa. Siellä haisee niin pahalta, että aivan meinaa oksennus tulla.”

    Marttojen ohjeistuksessa kerrotaan, että tapettujen kotiloiden hävittämisessä on oltava tarkkana, sillä kuolleet yksilöt houkuttelevat lajitovereitaan paikalle. Puutarhakompostiin niitä ei missään tapauksessa saa laittaa.

    Sen sijaan toimivaan lämpökompostoriin kotiloruumiit voi laittaa. Ne voi kipata myös sekajäteastiaan suljetussa pussissa tai haudata vähintään 20 senttimetrin syvyydelle maahan.

    Lehtokotilo on yleinen laji Suomessa. Sitä tavataan Kainuun pohjoispuolelle saakka. Ne syövät monia puutarhan kasveja.

    I-P: Sirpa Luukko, 78, hävitti tontiltaan lähes tuhat kotiloa – "Haisee niin pahalta, että aivan meinaa oksennus tulla"

    Lisää aiheesta
    • Jos espanjansiruetanan löytää omalta pihaltaan, se kannattaa poimia heti ämpäriin ja hävittää etikalla.

      Eläimet ja kasvit | Aseena pihdit, ämpäri ja etikka – talkoolaiset keräsivät 70000 espanjansiruetanaa

    • Espanjansiruetanan erottaa Suomen alkuperäiseen lajistoon kuuluvasta ukkoetanasta hengitysaukon sijainnin perusteella. Se sijaitsee espanjansiruetanalla kilven etuosassa lähempänä päätä. Kuvassa on Helsingissä viime viikolla kuvattu espanjansiruetana.

      Lajitovereitaankin syövä "tappajaetana" on puutarhojen painajainen – näin hävität haitallisen vieraslajin

    Artikkelin aiheet
    lehtokotilo
    puutarha
    tuholaistorjunta
    Kuortane
    Martat
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä