• Oletko kokeillut saunaa lemmennostatuksen tai kansanparannuksen keinona? Jämsän saunapäivä elävöittää nämä perinteet

    Suomalaiset saunaperinteet kiinnostavat sekä kotimaassa että ulkomailla.
    Saunapäivässä pääsee valmistamaan myös vihtoja. Sen voi tehdä myös muista puulajeista kuin perinteisestä koivusta.
    Saunapäivässä pääsee valmistamaan myös vihtoja. Sen voi tehdä myös muista puulajeista kuin perinteisestä koivusta. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Lukemisto|Historia ja perinne
    27.6.202221:00
    Janica Pörhönen

    Jämsän saunakylässä järjestetään toista kertaa Perinnesaunottajien saunapäivä lauantaina 2.7.2022 klo 14–20. Saunapäivä on yksi Keski-Suomen saunamaakuntaviikon päättäjäistapahtumista, kerrotaan Perinnesaunottajat ry:n tiedotteessa.

    Sauna on toiminut suomalaisessa kulttuurissa perinteisesti niin kansanparannuksen ja ihmisten yhteenkokoontumisen kuin erilaisten vuodenkiertoon liittyvien rituaalien ja henkisyyden harjoittamisen tilana.

    Jämsän Juokslahdessa sijaitsevassa Saunakylässä on seitsemän savusaunaa ja kaksi telttasaunaa. Saunapäivässä voi kokea muun muassa saunaperinteen loitsuja, lauluja ja rituaaleja sekä lemmennostatusta. Tapahtumassa pääsee myös tekemään vastaa tai vihtaa, ilmenee Perinnesaunottajien verkkosivuilta.

    Lippujen ennakkomyynti päättyy 29. kesäkuuta.

    Suomalainen saunaperinne valittiin joulukuussa 2020 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Tällä hetkellä on kansainvälisesti paljon kiinnostusta suomalaista saunakulttuuria kohtaan. Etenkin loitsut, tarinat ja mytologia kiehtovat kansainvälisiä vieraita.

    “Olen viime aikoina saunottanut asiakkaita Yhdysvalloista, Kanadasta, Saksasta ja Etelä-Koreasta. Olen saanut kuulla useilta ihmisiltä, että sauna on ollut heidän Suomen vierailunsa ehdoton kohokohta”, kertoo puheenjohtaja Maaria Alén Perinnesaunottajat ry:n tiedotteessa.

    Lue myös:

    Hyundai H1 muuntui saunaksi – "Hyvä aihio ja tunteella tekeminen luovat hyvän lopputuloksen”

    Muovinen vihta herättää hämmästystä, mutta Suomen Saunaseura ei tyrmää – ”Voi käyttää myös ilman saunaa”, valmistaja kehuu

    Artikkelin aiheet
    suomalainen saunaperinne
    Jämsän saunapäivä
    Perinnesaunottajat ry
    saunakulttuuri
    kansanperinne
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää