• Suomalainen hiekkamyrsky iskee edelleen – Daruden Sandstorm-kappaleella Spotifyssa jo yli 200 miljoonaa kuuntelua

    Vuonna 1999 julkaistun kappaleen virallinen video on kerännyt YouTubessa kaikkiaan yli 192 miljoonaa katselukertaa.
    Sandstormin on säveltänyt Ville Virtanen (vas.) ja tuottanut Jaakko ”JS16” Salovaara.
    Sandstormin on säveltänyt Ville Virtanen (vas.) ja tuottanut Jaakko ”JS16” Salovaara. Kuva: Mikko Nieminen
    Lukemisto
    7.11.202014:12
    Terhi Torikka

    Suomalaisen Daruden Sandstorm-kappale on rikkonut kahdensadan miljoonan kuuntelukerran maagisen rajan Spotifyssa. Lisäksi Sandstormia on kuunneltu miljoonia kertoja muissa suoratoistopalveluissa kuten iTunesissa ja Deezerissä.

    Sandstorm julkaistiin lokakuussa 1999, ja se levisi tarttuvuutensa ja tunnistettavuutensa ansiosta klubeille ja soittolistoille ympäri maailman. Ennen suoratoistopalveluiden aikaa kappale menestyi latauspalveluissa ja fyysisinä kappaleina. Se myi kultaa USA:ssa, Saksassa ja Ruotsissa sekä platinaa Iso-Britanniassa ja Suomessa.

    Sandstorm on Spotifyn kuunnelluin suomalainen kappale. Siitä on tullut monella tapaa ikoninen hitti, jota on kuultu Hollywood-elokuvissa, mainoksissa ja hengennostatusbiisinä monissa kansainvälisissä urheilutapahtumissa.

    Artisti Darude, oikealta nimeltään Ville Virtanen, on yhä kysytty ympäri maailman. Koronarajoitusten vuoksi hän ei kuitenkaan pysty keikkailemaan ulkomailla samaan tapaan kuin yleensä. Sen sijaan Darude tekee uutta musiikkia ja osallistuu virtuaalisiin konsertteihin eri sosiaalisen median alustoilla ja striimaa viikoittain omia opetus- ja DJ-lähetyksiä osoitteessa www.twitch.tv/darude.

    Sandstormin on säveltänyt Virtanen ja tuottanut Jaakko ”JS16” Salovaara. Sen julkaisi ensimmäisenä 16 Inch Records. Virallisen musiikkivideon voi katsoa tästä linkistä.

    Artikkelin aiheet
    Darude
    sandstorm
    elektroninen musiikki
    Spotify
    suomalainen musiikki
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”